Esittelyssä Suomen mielenkiintoisimmat tietokirjat 2015: Elämäntaito


Kirjailijat ovat hyvällä asialla ja olisimme kiitollisia, jos auttaisit levittämään tietoa heidän kirjoistaan. Siispä, klikkaa alta ja auta. 🙂

Kirjatiivistelmien sisällysluettelo:

  • Airi Aamuvuori – Onnenvalloittaminen ja onnentyökalut
  • Jelena Johansson – Pieniä isoja askeleita kohti parempaa tulevaisuutta
  • Liisa Uusitalo-Arola – Onnellinen introvertti – opas itseluottamukseen ja omannäköiseen elämään
  • Tuomo Loukomies – Superoppijaksi kuukaudessa!
  • Harri Sjöman – Kolme askelta parempaan nykyhetkeen
  • Rosita Juurinen – Toimistosta travelleriksi – Matkaopas vapaampaan elämään
  • Tuula Laitinen – Intuition avulla 1990-luvun lamasta takaisin työelämään
  • Katja Salmijärvi – Kohti parhaita ratkaisuja – Opas itsensä johtamiseen ohjaa sinut paremman arjen ja uudenlaisen tarveajattelun ääreen
  • Jenni Arbelius – Yhteydessä – ota sielukkuus osaksi arkea
  • Anu Lehtola-Donner – Henkistä hyvinvointia ryhmästä – opas henkeäsi inspiroivan ryhmän perustamiseen
  • Tiina Backlund – Aikaansaajan ABC tarjoaa kattavan joukon erinomaisiksi todettuja menetelmiä, joiden avulla kehityt aikaansaamisen mestariksi
  • Juha Kivinen – Onnellisuuden tapojen työkirja auttaa löytämään sinulle sopivat tavat hyvän olon, rauhan ja onnellisuuden tunteiden vahvistamiseksi elämässäsi
  • Kaija Puro – Herätä kaunottaresi – sisäistä säteilyä ja viehätysvoimaa ruusujen avulla
  • Matti Järveläinen – Muistamalla parempaa elämää – nopeat ja helpot keinot muistin parantamiseen

 

Airi Aamuvuori

”Onnenvalloittaminen ja onnentyökalut”-käsikirja onnenvalloittamisesta ja kehittymisestä onnelliseksi, luovaksi, tyytyväiseksi, sosiaalisesti selviytyväksi ja menestyväksi ihmiseksi, jolla on paljon annettavaa niin itselleen kuin muillekin. Kohti kuplivaa, aurinkoista oloa.

”Onnenvalloittaminen ja onnentyökalut” on monipuolinen käsikirja onnellisuuden ytimeen. Ulkoisiin onnenedellytyksiin voit vaikuttaa vain rajallisesti. Omiin ajatuksiisi, asenteisiisi ja tunteisiisi sen sijaan voit vaikuttaa paljonkin ja vain sinä itse.

Oletko taipuvainen täydellisyyden tavoitteluun, tyytymättömyyteen ja itsesi aliarviointiin. Puuttuuko elämästäsi ilo? Syövätkö sen sijaan negatiiviset tunteet, kuten pelko, viha, ahdistus, masennus, kateus tai mustasukkaisuus energiaasi? Pelkäätkö epäonnistumista, kilpailua, yksinäisyyttä? Onko elämäsi yksinäistä ja tyhjää? Murehditko turhaan?

Nämä kaikki piirteet persoonallisuudessasi ovat sellaisia, joihin sinä itse voit vaikuttaa. Voit opetella luopumaan asioista, jotka tekevät sinut onnettomaksi. Onnentyökaluilla voit opetella ja oppia itsetuntemusta ja tutustua tunteisiisi, jotka vaikuttavat koko elämääsi.

Voit opetella ja oppia optimistisemmaksi ja silti pysyä jalat tukevasti maassa. Unelmointi on sallittua: unelmilla on usein taipumus toteutua. Elämässä on hyvä olla päämääriä ja tavoitteita. Ajatustapojen muuttaminen kestää jonkin aikaa, jos olet koko elämäsi ollut pessimisti. Voisit silti aloittaa vaikkapa vuoden mittaisen onnellisuusprojektin (kuukausi kerrallaan) ja katsoa mitä tapahtuu. Anna itsellesi mahdollisuus kevyempään ja rikkaampaan elämään. Onnellisella ihmisellä on enemmän hyviä ihmissuhteita, työviihtyvyys paranee, terveydentila paranee ja energisyys lisääntyy, puhumattakaan siitä tunteesta… kuplivaa, aurinkoista oloa.

Olen kokenut psykoterapeutti Airi Aamuvuori ja olen kirjoittamassa kirjaa onnenvalloittamisesta. Kirja ilmestyy marraskuussa 2015. Tarjoamani onnentyökalut ja erilaiset harjoitteet auttavat sinua rohkeasti toteuttamaan ja arvostamaan itseäsi, käsittelemään ikäviä tunteita ja kasvamaan ihmisenä omiin mittoihisi. Onnentyökalut mahdollistavat kehittymisen onnelliseksi, luovaksi, tyytyväiseksi, sosiaalisesti selviytyväksi ja menestyväksi ihmiseksi, jolla on annettavaa niin itsellesi kuin muillekin.

Kirjani syntymiseen on aivan ratkaisevasti vaikuttanut E-kirja Mastermind III:lle osallistuminen. Kurssi on ollut jäntevä, tavoitteellinen ja Pekka Mattila on ollut innostava ja kannustava kouluttaja. Videokoulutukset toimivat hyvin, koska katsomisen voi ajoittaa itselleen sopivaan ajankohtaan ja kertausmahdollisuus on käytettävissä.

Käy lukemassa lisää: onnenvalloittaminen.launchrock.com

 

Jelena Johansson

“Elämä kuntoon – Pieniä isoja askeleita kohti parempaa tulevaisuutta”- e-kirjan avulla Sinä voit löytää itsesi, ymmärtää elämääsi paremmin ja alkaa rakentaa sellaista elämää, joka tuo tasapainoa, iloa ja onnea jokaiseen päivääsi.

Elämä kuntoon – Pieniä isoja askeleita kohti parempaa tulevaisuutta.

Oletko miettinyt elämääsi? Mihin se on menossa, millainen sen pitäisi olla, kuka itse olet ja mikä elämäsi tarkoitus voisi olla? Entä ilo ja onni, miksi niitä ei ole?

Minä olen Jelena Johansson ja päätin jo nuorena löytää vastaukset näihin kysymyksiin ja nyt kymmenen vuoden tutkimisen ja kokeilemisen jälkeen olen päässyt oikeille jäljille.
Nyt haluan jakaa Sinun kanssasi ne tiedot, jotka ovat auttaneet minua ja satoja muitakin ihmisiä, jotka ovat alkaneet käyttämään näitä tietoja hyödykseen oman elämänsä parantamisessa. Tarjoan sinulle ei pelkästään vastauksia kysymyksiin ”miksi” vaan konkreettisia työkaluja ”miten”, joiden avulla Sinä voit löytää itsesi, ymmärtää elämääsi paremmin ja alkaa rakentaa sellaista elämää, joka tuo tasapainoa, iloa ja onnea jokaiseen päivääsi.

Jokainen kirjassa oleva tieto ja kuvattu tehtävä on henkilökohtaisesti toimivaksi koettu.

Kirjasta opit mm:

  • Miten päästää irti menneistä ja miksi se on tärkeää oikeasti tehdä
  • Miten ajatuksesi suoranaisesti vaikuttavat sinun elämääsi ja estävät olemasta onnellinen
  • Omaan itseesi tutustuminen ja motivointi
  • Miten uusi elämä rakennetaan

Bonuksena kirjassa: Päämäärien asettaminen, Suunnitelmallisuus ja Ajanhallinta.

Tämä kirja toimii alkusysäyksenä oman elämän todelliseen muuttamiseen. Saat tietää, että pelkästään ajatusmalleja muuttamalla ja omaa elämää konkretisoimalla pääset tuloksiin, joita haluat.
Kirja tulee myyntiin 15.10.2015

Olen kiitollinen E-kirja Mastermind-kurssille siitä, että siinä patistetaan ihmiset toimimaan motivoinnin, selkeyden ja hyvien opetusvideoiden avulla. Suosittelisin kurssia heille, jotka haluavat aloittaa kirjailijan uran, koska tämä on helpoin ja selkein tie tavoitteeseen kirjoittaa ja julkaista kirjansa.

Käy lukemassa lisää: elamakuntoon.launchrock.com

 

Liisa Uusitalo-Arola

“Onnellinen introvertti – opas itseluottamukseen ja omannäköiseen elämään”-e-kirja opastaa helposti opittavan prosessimallin kautta itsetuntemuksen lisäämiseen, itsearvostuksen ja itsemyötätunnon kasvattamiseen, unelmien toteuttamiseen suunnitelmallisesti ja oman mukavuusalueen laajentamiseen introverttilähtökohdista lempeästi haastaen.

Kirja “Onnellinen introvertti – opas itseluottamukseen ja omannäköiseen elämään” on tiivis paketti tietoa, koeteltuja keinoja ja omaa tietä selkiyttäviä harjoitteita sinulle, joka koet jatkuvan sosiaalisuuden, nopean reagoinnin ja ulkoapäin tulevan suorittamispaineen raskaaksi – tai ylivoimaiseksi. Kirja auttaa ymmärtämään introversiota synnynnäisten ominaisuuksien ohjaamana ja monin tavoin myönteisenä luonteenpiirteenä, ja auttaa kehittämään strategioita oman tilan luomiseen ja kukoistamiseen niin työssä kuin ihmissuhteissakin.

Moni introvertti kokee itsensä vialliseksi tai vääränlaiseksi, ja aivan turhaan. Kirja näyttää introverteille tavallisten ajattelutyylien ja sosiaalisten toimintatyylien hyödyllisyyden ja auttaa kääntämään pohtivuuden, perusteellisuuden, harkitsevuuden ja herkkyyden voimavaraksi. Se myös auttaa tunnistamaan oman henkilökohtaisen introversiotyylin, siihen liittyvät haasteet ja vahvuudet.

Kirja opastaa helposti opittavan prosessimallin kautta itsetuntemuksen lisäämiseen, itsearvostuksen ja itsemyötätunnon kasvattamiseen, unelmien toteuttamiseen suunnitelmallisesti ja oman mukavuusalueen laajentamiseen introverttilähtökohdista lempeästi haastaen. Kirjan luettuasi ja siihen sisältyvät harjoitteet tehtyäsi, olet jo monta askelta lähempänä itsesi näköistä elämää.

Olen Liisa Uusitalo-Arola, työpsykologi, psykoterapeutti ja psykoterapiakouluttaja. Hyvä elämä on minulle sydämenasia, ja kaikkein kiinnostavinta minusta on se, miten elämä kääntyy parempaan suuntaan. Tästä olen kirjoittanut yhdessä Katri Kannisen kanssa kirjan Lyhytterapeuttinen työote (PS-Kustannus, 2015). Sama syväymmärrys on mukana myös Onnellinen introvertti -kirjassa.
Ei varmaan ole yllätys, että olen itsekin introvertti. Niinkuin moni muukin, ymmärsin tämän vasta yritettyäni vuosikymmenien ajan venyä aivan toisenlaiseen muottiin. Taisin itsekin kuvitella, että introverttius ei ole niin hyvä juttu – ja miten väärässä olinkaan! Oma kokemus auttaa ymmärtämään toistenkin kipuilua itseluottamuksensa ja itselle sopivan elämäntavan etsimisen kanssa.

Kirja julkaistaan 2.11.2015, ja suuri kiitos kuuluu E-kirja Mastermindin asiantuntevalle opastukselle ja mahtavalle yhteishengelle. En tiedä toista koulutusta, joka tarjoaisi yhtä kattavan paketin välineitä sekä tekstin rakentamiseen että kirjan markkinoille saattamiseen. Tämän koulutuksen jälkeen osaan ajatella printtikirjankin kirjoittamista paljon useammalta kantilta.

Käy lukemassa lisää: www.onnellinenintrovertti.fi

 

Tuomo Loukomies

“Superoppijaksi kuukaudessa!”- e-kirjan avulla ymmärrät, kuinka tiedonkäsittely ja oppimisprosessi toimii ja kuinka voit siihen vaikuttaa. Opit käyttämään metakognitiotasi niin, että muisti- ja oppimistehtäväsi helpottuvat, nopeutuvat ja muuttuvat pintapuolisesta irtotiedon epätoivoisesta muistamisesta syväoppimiseksi ja pysyviksi tuloksiksi.

“Superoppijaksi kuukaudessa!”-kirja nostaa sinut oman oppimispotentiaalisi huipulle. Aivosi ovat kuin supertietokone, mutta et luultavasti osaa käyttää aivojasi niiden täydellä potentiaalilla. Aivoissasi on ikään kuin Ferrarin moottori, mutta saatat ajaa käsijarru päällä, etkä hyödynnä aivojesi valtavaa kapasiteettia.
Kirjassa kuvataan, kuinka oppimisessa on tärkeintä motivaation, tarkkaavaisuuden ja muistin optimointi. Meidän tulee järjestää oppimisemme niin, että paras mahdollinen oppimiskokemus ja -suoritus on mahdollinen. Kirjassa neuvotaan kuukauden harjoitusohjelma oppimisen tehostamiseen.

Oppimisen optimointi ja tehostaminen tehdään metakognition avulla. Metakognitio tarkoittaa oman ajattelun ajattelua. Laajemmin ajateltuna metakognitio pitää sisällään ajattelun lisäksi myös vaikkapa tunteiden, muistivalmiuksien ja tarkkaavaisuustaitojen tunnistamista ja tehokasta käyttöä. Tunnistamisesta siirrytään tietoiseen toiminnan ohjaukseen ja pikku hiljaa strategiseen ajatteluun. Parhaimmillaan oppimisprosessissa on sattuman rooli minimoitu ja kaikki toiminta tähtää oppimistavoitteen saavuttamiseen.

Metakognition käyttö ei tarkoita luovuuden, innovaatioiden tai vapaan assosiaation tyrehdyttämistä. Asia on jopa päinvastoin. Hyvä oppiminen pitää sisällään intuitiota, välähdyksiä ja oivalluksia, mutta selkeän tietoisen rakenteen sisällä. Louis Pasteurin sanoin: “Sattuma suosii valmistautunutta mieltä”. Oppimisella pitää olla tavoite, suunta ja keinot, jotta luovalle ongelmanratkaisulle, innovaatiolle ja oivallukselle jää tilaa.

14.12.2015 julkaistavan “Superoppijaksi kuukaudessa!”- kirjan avulla ymmärrät, kuinka tiedonkäsittely ja oppimisprosessi toimii ja kuinka voit siihen itse positiivisesti vaikuttaa. Opit käyttämään metakognitiotasi niin, että muisti- ja oppimistehtäväsi helpottuvat, nopeutuvat ja muuttuvat pintapuolisesta irtotiedon epätoivoisesta muistamisesta syväoppimiseksi ja pysyviksi tuloksiksi. Kirja pohjautuu uusimmalle kansainväliselle tutkimustiedolle muistista, aivojen muovautuvuudesta sekä motivaatiosta.

Kirja sisältää tiedot oppimisen perusasioista, uutta tutkimustietoa siitä, kuinka opimme ja muistamme sekä käytännön harjoituksia ja vinkkejä oppimisen tehostamiseksi. Kirja sopii esimerkiksi opiskelijalle, opettajalle, työelämässä oppijalle tai pääsykokeisiin valmistautuvalle.

Olen Tuomo Loukomies, oppimisvalmentaja ja lukion erityisopettaja. Olen auttanut nuoria ja aikuisia oppimisen vaikeuksissa ja oppimistulosten tehostamisessa jo kaksitoista vuotta. Tutkin jatkuvasti uusia mahdollisuuksia palvella ja auttaa ihmisiä parantamaan oppimistaan ja itsetuntoaan.

E-kirja Mastermind III-kurssilta olen saanut selkeät työkalut kirjaprojektini toteuttamiseen. Kurssi on pitänyt hyvin otteessaan.

Käy lukemassa lisää: uusioppiminen.launchrock.com

 

Harri Sjöman

“Kolme askelta parempaan nykyhetkeen”- e-kirja opettaa sinua harjoittamaan mieltäsi ja nauttimaan paremmasta nykyhetkestä. Saat hämmästyä siitä, mitä voitkaan saada aikaan.

Kolme askelta parempaan nykyhetkeen

Kirjan tarkoitus on auttaa sinua oman mielesi harjaannuttamisessa. Kun opit ymmärtämään aivojen toimintaa edes hitusen, päivästäsi tulee energisempi, et murehdi hyödyttömiä ja voit keskittyä tekemiseen. Kaikesta tästä seuraa, että saat aikaan juuri niitä asioita, jotka koet tärkeäksi. Silloin elämästäsi tulee mielekäs ja tasapainoinen kokonaisuus. Tämä kirja on käytännönläheinen ja helposti ymmärrettävä. “Kilo käytännön tekemistä vastaa nimittäin tonnia teorioita.”

Miksi sinun pitäisi lukea tämä kirja?

Innostus vai latistus? Muistele, koska viimeksi olet ollut innostunut jostain. Siis oikein paljon innoissasi. Entä milloin olet viimeksi ollut mielentilassa, jossa et usko mihinkään? Et itseesi, et toisiin, avioliittoosi, uuteen tyttö- tai poikaystävääsi tai osaamiseesi, etkä ylipäätään juuri mihinkään. Kumpi mielentila on tuottavampi ja laadukkaampi? Innostuneessa mielentilassa saat paljon aikaiseksi vähällä kitkalla. Elämälläsi on suunta ja merkitys. Tunnet todella eläväsi. Et malta odottaa seuraavaan päivään, että pääset jatkamaan sitä, mitä olit tekemässä. Olet Flow-tilassa. Mutta nukkuakin pitää.

On hämmästyttävää, mitä jokainen meistä voi saada aikaiseksi valitsemillaan alueilla. Mielenkiintoinen tekeminen, oli se sitten palkkatyö, kotityö tai lastenkasvatus, sisältää sinällään jo valtavan motivaation.

E-kirja Mastermind –valmennus on auttanut minua monessakin asiassa. Työkalut, kuten esim. laskeutumissivu tai Google Docs – joiden olemassaolosta ei minulla ollut harmaata aavistusta, esitellään innostavasti ja käytännönläheisesti. Monet oivalluttavat videot antavat ryhdin ja aikataulun omaan tekemiseen. Puhumattakaan tiimin erinomaisesta Campwire –alustasta, jonka avulla voit hoitaa koko markkinoinnin aivan kätevästi. Siinä on tehty todella uraauurtavaa työtä, eikä mitään ole varmaankaan saatu ilmaiseksi.

Olen toiminut vuorovaikutustaitojen valmentajana yli 30 vuotta; lisämausteena NLP ja Coaching. Tämä on ammatti, johon ei koskaan kyllästy. http://www.ciafin.fi

Olen varma, että elämänkokemuksesi on jo tuonut sinulle valtavasti tietoa. Mutta viisaus ei asu asioiden tietämisessä vaan niiden käyttöönotossa. Tämän kirjan tarkoitus on auttaa sinua eteenpäin, jotta nauttisit paremmasta nykyhetkestä.

Ilmestymisaikataulu: Joulukuu 2015.

Käy lukemassa lisää: lnc.hr/eWrsc

 

Rosita Juurinen

“Toimistosta travelleriksi – Matkaopas vapaampaan elämään”- e-kirja opastaa sinut elämäntyyliin, jossa tehdään vähemmän töitä ja matkustellaan enemmän. Kirja kertoo, miten rakennat elämästäsi omannäköistä ja tulevaisuudestasi onnellisempaa sinulle sopivin askelin.

Oletko sinä haaveillut joskus elämästä, jossa voisit päättää vapaammin tekemisistäsi, elää mitä upeimmissa paikoissa ympäri maailmaa ja mikä tärkeintä: olla vähemmän riippuvainen rahan tienaamisen pakosta työelämän puristavassa otteessa?

Yhä useampi meistä on uupunut työn ja arjen paineissa, lopen kyllästynyt juoksemaan oravanpyörässä, jonka tahti ei ole omissa käsissämme. Pidempi pako palmun alle tuntuu kuitenkin monen mielestä saavuttamattomalta unelmalta. Entäpä jos kerron, että on täysin mahdollista keventää työtaakkaansa, muuttaa elämäänsä ja saada rutkasti lisää vapautta?
“Toimistosta travelleriksi – Matkaopas vapaampaan elämään” e-kirja opastaa sinut elämäntyyliin, jossa tehdään vähemmän töitä ja matkustellaan enemmän.

E-kirjani paljastaa erilaisia tapoja vähentää työmäärääsi, jotta voisit vapautuvalla ajalla tehdä juuri sitä, mitä oikeasti haluat ja mistä todella nautit, kuten viettää merkittävän osan vuodestasi maailmalla matkustellen. Ehkä etsien samalla uutta elämäntehtävääsi.

Kirjassa käydään läpi tarvittavat elämänmuutoksen askeleet, joita ottamalla voit omaan tahtiisi alkaa rakentamaan sinunnäköisempää ja onnellisempaa tulevaisuutta. Matkan varrella pääset pohtimaan mikä sinulle on elämässä arvokasta ja miten haluat elämäsi elää. Saat myös paljon tietoa raha-asioiden järjestämisestä, säästämisestä ja sijoittamisesta. Kirjassa annan tietoa ja esimerkkejä uusista tavoista rakentaa toiveiden elämä.

Kerron sinulle:

  • tavoista vähentää työskentelyä tai irroittautua kokonaan palkkatyöstä
  • mahdollisuuksista järjestää toimeentulosi omaehtoisemmin
  • keinoista hankkia rahoitus 1-3 vuoden totaaliseen irtiottoon
  • erilaisista vapauden asteista
  • esimerkkejä siitä miten pärjätä edullisesti maailmalla
  • miten rikot vanhat ajatusmallit ja ylität elämänmuutoksesi tiellä olevat esteet
  • oman tarinani siitä, miten pääsin toimistosta travelleriksi

Olen Rosita Juurinen, entinen päihdealan järjestön toiminnanjohtaja, nykyinen freelancer-kirjoittaja-travelleri. Olen tehnyt oman elämänmuutokseni. Jättänyt taakse rakkaan, mutta raskaan palkkatyöni. Talvehdin nykyisin Thaimaassa ja muualla Kaakkois-Aasiassa ja olen tyytyväisempi elämääni kuin koskaan. Olen valmentautunut runsaasti mm. elämäntaito- ja talousasioista oman vapauteni mahdollistamiseksi ja haluan nyt jakaa näitä oppeja muille elämänmuutoksen tavoittelijoille. Kirjani ilmestyy marraskuussa 2015.

E-kirja Mastermind -kurssi on inspiroinut minua paljon, opettanut valtavasti digituotteiden markkinoinnista ja nostanut esiin niiden mahdollisuudet. Kurssin tehtävien edetessä kirja tulee ihan oikeasti myös tehdyksi.

Käy lukemassa lisää: www.matkaopasvapauteen.com ja toimistosta-travelleriksi.launchrock.com

 

Tuula Laitinen

“Merituulen kuiskaus – intuition avulla 1990-luvun lamasta takaisin työelämään”- e-kirja kertoo miten intuition ja ratkaisukeskeisen toiminnan kautta löydät kadonneen yhteyden itseesi ja arjen iloon.

Pelkäätkö vääriä valintoja? Koetko toivottomuutta jollain elämäsi osa-alueella? Osaatko elää intuition ohjaamaa elämää?

Merituulen kuiskaus on henkilökohtainen selviytymistarinani 1990-luvun lamasta takaisin työelämään. Elämä ei ole pikakurssi, vaan pitkä purjehdus elämän oppisopimuskoulutuksessa. Kirjoitin kirjan, jotta sinä selviäisit helpommalla, eikä sinun tarvitsisi kompastua joka esteeseen. Kerron sinulle, miten käytät rohkeasti intuitiotasi, sisäistä tietoasi. Intuition ja ratkaisukeskeisen toiminnan kautta löydät kadonneen yhteyden itseesi ja arjen iloon.

Tämä on matkakertomus purjehduksesta sisäisillä vesillä. Matkaoppainani enkelit ja luonto, Merituulen kuiskaukset, monet kirjat, musiikki ja mielikuvat.
Matkatuliaisina sain irrottautumisen oravanpyörästä ja suorituspaineista ja tervehtymisen kymmenien vuosien sairastamisesta. Löysin ilon, rauhan ja rakkauden. Sisälläni syttyi liekki.

Mikä on sinun tarinasi? Minkä liekin sinä haluat sytyttää?

Sinussa on kaikki, mitä tarvitset, et vain vielä tiedä, että tiedät. Kaikilla on oma pyhä tie, joka on kirjoitettu sisälle sieluun. Se on käsikirjoitus omasta elämästämme, joka toteutuu unelmissamme ja lopulta rohkeissa valinnoissamme.

Olen Tuula Laitinen, yrittäjä ja ratkaisukeskeinen kouluttaja yrityksessäni Merituuli (Tmi), Mindfulness-ohjaaja ja erilainen oppija. Tieni ei ole kulkenut tavanomaisia polkuja vaan olen hypännyt mukavuusalueeni ulkopuolelle löytämään sen, minkä nyt tahdon sinulle jakaa. Kirjani ilmestyy marraskuussa 2015. Elämän oppisopimuskoulutus jatkuu.

Lähde purjehdusmatkalle kanssani.

Käy lukemassa lisää: merituulen-kuiskaus.launchrock.com

 

Katja Salmijärvi

“Kohti parhaita ratkaisuja – Opas itsensä johtamiseen” ohjaa sinut paremman arjen ja uudenlaisen tarveajattelun ääreen. Opit ottamaan oman elämäsi haltuun ja varmistamaan jokaisena hetkenä, että saat sen, mitä todella tarvitset ollaksesi onnellinen.

Jos olet kyllästynyt selättämään haasteita ja odottamaan omaa vuoroasi nauttia elämästäsi, tämä kirja on sinulle. Nyt on oikea aika toimia!

Elämme nopeiden muutosten aikaa, jossa uudenlaisella älyllä on paljon kysyntää. Vanhat rakenteet ja joustamattomat normit eivät enää tarjoa turvaa, vaan tuottavat ihmisille stressiä ja ristiriitaa. On aika löytää toimivampia ja älykkäämpiä ratkaisuja huomioida omat voimavarat ja luoda merkityksellisyyttä, estää loppuunpalaminen ja kuormittuminen. On täysin mahdollista löytää tasapaino ja elää täydellisen tyydyttävää elämää hektisessä ajassa, kunhan alat huomioida tarpeesi. Opetan sinulle, miten.

Kirjan alussa luot edellytykset unelmiesi arjen toteutumiselle. Kuljet matkaa voimauttavan itsearvostuksen ja omien tarpeiden kohtaamisen kautta konkreettisiin tekoihin.
Itsensä johtamisen ei tarvitse olla rankkaa itsekuria, uhrauksia ja vaativia tavoitteita – ne saavat sinut vain suorittamaan ja tuntemaan riittämättömyyttä. Nyt astuu kehiin tarveäly! Tehokas ja luonnollinen, uuden ajan ratkaisu tietoiseen elämän harmoniaan.

Saat uusia välineitä arjen solmukohtien avaamiseen ja käyt läpi käytännön askeleet, joiden avulla toteutat muutokset elämässäsi helposti. Saat kannustusta, ja opit lempeän määrätietoisesti rakentamaan hyvinvointisi vahvemmalle pohjalle kuin koskaan aiemmin.

Olen Katja Salmijärvi, tarveälynikkari ja ihmisyyden puolustaja. Työkseni valmennan kohtaamisen taitoja ja autan ihmisiä voimaantumaan. Olen YTM, yrittäjä ja ennen kaikkea ihminen. Sielultani olen ikuinen opiskelija, helposti innostuva kehittäjä ja uudistaja.

Tarveälyn oivaltaminen on tuonut elämääni merkityksellisyyttä ja ihmissuhteisiini valtavasti syvyyttä. Asiat ovat selkiytyneet ja koen pystyväni entistä enemmän vaikuttamaan omaan elämääni ja toiveideni toteutumiseen. Olen onnellisempi kuin koskaan.

Tälle tielle johdatan sinutkin suurella ilolla ja isolla sydämellä – kohti juuri Sinun elämäsi parhaita ratkaisuja!

E-kirja Mastermind on antoisa ja monipuolinen kurssi. Olen saanut valtavasti työkaluja niin kirjan kirjoittamiseen kuin kirjan markkinointiinkin. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka eivät pelkää haasteita ja haluavat tehdä asioita vähän paremmin.

Käy lukemassa lisää: www.kohtiparhaitaratkaisuja.fi

 

Jenni Arbelius

“Yhteydessä – ota sielukkuus osaksi arkea”- e-kirja perustuu sille ajatukselle, että itsensä kanssa hyvässä yhteydessä eläminen on ihmiselle syvällistä nautintoa tuottava elämäntapa ja asenne. Pohjimmiltaan jotain hyvin arkista ja luonnollista. Samalla ehkä jopa pyhää.

Millaista elämä sitten on, kun ihminen on todella hyvin yhteydessä itseensä? Monenlaista, tietysti. Se voi olla esimerkiksi jotain tällaista:

  • Suhtaudut itseesi myötätuntoisesti ja armollisesti.
  • Saat innoitusta ja ideoita työhösi ja elämääsi korkeimmalta viisaudeltasi.
  • Voit luottaa itseesi.
  • Kunnioitat osaasi luonnon rytmissä ja koet luonnon voiman ja kauneuden edessä nöyryyttä.
  • Tiedät, milloin sinussa puhuu ego, sielu ja sydän. Osaat valita tekosi ja sanasi viisaasti.
  • Tunnustat primitiivisen puolesi ja annat sille sopivassa määrin tilaa.
  • Asenteesi pohjautuu haluun ja kykyyn rakastaa itseäsi ja antaa rakkauden kasvaa.

Kirja perehtyy ihmisyyteen 11 erilaisen teeman avulla. Yhteyttä itseen syvennetään tutustumalla omaan sieluun, egoon, sydämeen, tunteisiin, kehoon, ravintoon, seksuaalisuuteen, sukupuolisuuteen, luontoyhteyteen, yhteyteen maan ja taivaan välillä sekä yhteyteen suhteessa toisiin ihmisiin ja oman elämän olosuhteisiin.

Kukin teema sisältää 6 tekstiä harjoituksineen. Kirja kuljettaa lukijansa 66 viisaan näkökulman avulla hyvään ja syvään yhteyteen itsensä kanssa. Kirjaa voi käyttää arkeen mahtuvana matkana omaan itseen – tai lukea yhdeltä istumalta. Jokainen harjoitus on suunniteltu sopivaksi elämäntilanteeseen kuin elämäntilanteeseen, eikä niiden toteutus vaadi erikoisjärjestelyjä kiireisemmänkään ihmisen elämään.

Olen Jenni Arbelius, filosofian maisteri, tunne- ja tietoisuustaitojen opettaja sekä intuitiivinen eheyttäjä.

E-kirja Mastermind linjasi luovuuttani niin, että sain kauan aikaa sisälläni muhineen kirjan vihdoinkin tehtyä. Sain kaiken tarvittavan opin kirjan tekemiseen, julkaisemiseen, myymiseen ja markkinointiin – lisäksi tein kirjani valmiiksi lopulta ällistyttävän nopeasti. Suosittelen!

Yhteydessä – ota sielukkuus osaksi arkea julkaistaan 1.12.2015.

Käy lukemassa lisää: jenniarbeliusyhteys-0.launchrock.com

 

Anu Lehtola-Donner

“Henkistä hyvinvointia ryhmästä – opas henkeäsi inspiroivan ryhmän perustamiseen”- e-kirja tempaisee sinut mukaansa ryhmäprosessiin, jossa pääset rauhoittavalle matkalle kasvattamaan henkistä hyvinvointiasi ja kapasiteettiasi. Tutkit kirjan kanssa samassa tahdissa henkistä olemustasi, tunteitasi, uskomuksiasi ja lähtökohtiasi sukusi ja yhteisösi jäsenenä.

Henkinen hyvinvointi on kaikille meille rakasta ja tavoiteltavaa. Kaipaamme sitä runsaan arjen keskellä, kiihkeätahtisissa työyhteisöissä ja odotuksilla ladatulla vapaa-ajalla.

Kirjan ajatuksena on, että ryhdyt tuumasta toimeen ja kokoat olohuoneeseesi oman lukupiirin, oman henkeään tutkivan ja prosessiin antautuvan ryhmän, jossa etenette kirjan antamilla virikkeillä. Luot oman hengennostatusryhmäsi. Kirja antaa tilaa erilaisille löydöksille ja tulkinnoille, avoimelle tutustumiselle jokaisen ryhmän jäsenen ainutlaatuiseen yksilöllisyyteen, erilaisiin elämäntehtäviin, merkityksen kokemuksiin ja maailmankuviin.

Kirja tempaisee sinut mukaansa ryhmäprosessiin, jossa pääset rauhoittavalle matkalle kasvattamaan henkistä hyvinvointiasi ja kapasiteettiasi. Tutkit kirjan kanssa samassa tahdissa henkistä olemustasi, tunteitasi, uskomuksiasi ja lähtökohtiasi sukusi ja yhteisösi jäsenenä. Luot tietoisesti henkistä nahkaasi. Tutkit omaa tapaasi ajautua toistuvasti tyytymättömyyteen, stressiin, uupumukseen tai ihmissuhdevaikeuksiin. Annat enemmän tilaa itsesi kuuntelulle ja toteutukselle, tunnistat unelmiasi. Vai vaivaako sinua kenties modernin elämän vaiva, paitsijäämisen pelko? Ryhmäsi auttaa sinua vapautumaan tuosta pelosta.

Kirjan matkassa luet teoriatietoa, harjoitat henkeäsi kognitiivisilla ja luovilla harjoituksilla, nautit taiteellisista virikkeistä ja löydät itsestäsi ilmaisevan ja vapautuvan ihmisen. Yhdessä toisten kanssa, perustamassanne ryhmässä, kuljet luottamuksen tunnelman värittämää matkaa kohti lisääntyvää henkistä hyvinvointia.

Olen Anu Lehtola-Donner, taideterapeutti, työyhteisövalmentaja ja -kouluttaja. Olen toiminut yrittäjänä 17 vuotta. Oman hengenolemukseni tutkimusmatka on ollut elämänmittainen ja vakuutun yhä uudelleen ihmisen mahdollisuuksista kokea täyttä olemassaolon riemua. Olen kokenut monia rymäprosesseja niin ohjaajana kuin ryhmän jäsenenäkin. Viimeisimpänä naistietoisuuskoulutukseen liittynyt pitkäkestoinen ryhmä.

E-kirja Mastermind –koulutus on avannut minulle uuden ulottuvuuden ilmentää oppimaani. Meille tasa-arvon ja vaatimattomuuden hyveen piirissä uransa luoneille kirjoittajille e-kirjavalmennus antaa aivan uudenlaisen mahdollisuuden tulla näkyväksi, oppia digitaalisuuden käyttömahdollisuuksia ja reipasta markkinointia. Lisäksi se antaa potkua sille, että kirja tasokkaassa ohjauksessa valmistuu.

 

Tiina Backlund

“Aikaansaajan ABC”- e-kirja tarjoaa kattavan joukon erinomaisiksi todettuja menetelmiä, joiden avulla kehityt aikaansaamisen mestariksi. Opit luomaan uusia toimintatapoja, joiden avulla etenet määrätietoisesti kohti tavoitteitasi ja saavutat ne.

Haluaisitko saada enemmän aikaiseksi? Aikaansaajan ABC on käytännön opas, jonka opeilla saavutat tavoitteesi ennätysajassa ja luot itsellesi juuri sellaisen elämän kuin haluat!

Loppuvuodesta ilmestyvä Aikaansaajan ABC tarjoaa kattavan joukon erinomaisiksi todettuja menetelmiä, joiden avulla kehityt aikaansaamisen mestariksi. Opit luomaan uusia toimintatapoja, joiden avulla etenet määrätietoisesti kohti tavoitteitasi ja saavutat ne. Konkreettisten työkalujen lisäksi tarvitset positiivista mieltä ja uskoa mahdollisuuksiisi. Myös näiden ominaisuuksien kehittämiseen kirja antaa eväitä.

Uskomukset vaikuttavat siihen, mitä mieltä olet asioista. Ne voivat olla hyvinvointiamme ja toimintaamme tukevia tai rajoittavia. Uskomukset voivat siis jarruttaa sinua tai viedä eteenpäin. Rajoittavat uskomukset ovat usein merkittävin syy siihen, ettemme saavuta elämässämme niitä asioita, joita haluaisimme saavuttaa. Tähän voit kuitenkin itse vaikuttaa, kun opettelet tunnistamaan ajatustesi taustalla vaikuttavia uskomuksia. Voit vapautua niiden luomasta mielen vankilastasi ja muokata uskomukset sellaisiksi, että ne tuottavat parempia tunteita, toimintaa ja tuloksia.

Olen Tiina Backlund, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista inspiroitunut IT-asiantuntija, NLP practitioner ja elämästä nautiskelija. Opettelen päivittäin elämään kirjan oppien mukaan ja olen valtavan innostunut niiden tarjoamista mahdollisuuksista. Uskon, että niistä on hyötyä myös sinulle. Itse asiassa olen aivan varma, että toimimalla ohjeiden mukaan ja tekemällä harjoitukset, tulet saamaan haluamiasi muutoksia aikaiseksi!

E-kirja Mastermind lll -valmennus on ollut hieno kokemus. Olen saanut paljon uutta tietoa kirjan kirjoittamisesta ja markkinoinnista. Kurssi on todella hyvin rakennettu ja Pekka on valmentajana aivan huippu! Suosittelen kurssia lämpimästi kaikille tuleville e-kirjailijoille.

Käy lukemassa lisää: onnea-ja-menestysta.launchrock.com

 

Juha Kivinen

”Onnelliseksi – Onnellisuuden tapojen työkirja” auttaa löytämään Sinulle sopivat tavat hyvän olon, rauhan ja onnellisuuden tunteiden vahvistamiseksi elämässäsi.

Elämäsi on elinympäristösi lisäksi summa niistä tavoista, joita olet oppinut elämäsi aikana toistamaan. Olet opetellut ajattelemaan, toimimaan ja uskomaan asioihin tietyllä tavalla. Jos sinulla on tunne siitä, että elämästäsi puuttuu jotain, tai haluat muutosta elämääsi ja ajatteluusi, opettele muutamia uusia tapoja hyvinvointisi tueksi. Jo yhden uuden tavan omaksuminen voi tuoda elämääsi lisää onnellisuutta ja hyvinvointia. Miksi et siis aloittaisi opettelua heti?

Kirja tarjoaa sinulle tiiviissä ja helposti lähestyttävässä muodossa, monipuolisen valikoiman tieteellisesti tutkittuja ohjeita ja tapoja onnellisuuden tunteiden lisäämiseksi arjessa. Voit poimia kirjan selkeistä harjoitteista ne, jotka tukevat sinua parhaiten onnellisuuden tapojen muodostamisessa.

Olen Juha Kivinen, luontoviisauden valmentaja. Onnellisuutta ja sen tavoittelua pidetään hiukan ”kliseenä”, mutta työssäni valmennusalan yrittäjänä ja henkisenä valmentajana olen oppinut tunnistamaan hyvin meidän kaikkien perimmäisen kaipuun onnellisuuteen ja hyvään oloon. Tämän kirjan tavoitteena on omalta osaltaan helpottaa tuota kaipuuta.

E-kirja Mastermind-kurssi on tarjonnut selkeän ja jatkuvasti eteenpäin vievän polun e-kirjan kirjoittamisessa ja markkinoinnissa. Kurssin parasta antia ovat selkeät valmennusvideot sekä valmentaja Pekka Mattilan innostava ja asiantunteva ote valmennukseen. Suosittelen!

Käy lukemassa lisää: onnelliseksi.launchrock.com

 

Kaija Puro

”Herätä kaunottaresi – sisäistä säteilyä ja viehätysvoimaa ruusujen avulla” on uuden ajan kauneuskirja, joka menee pintaa syvemmälle ja auttaa Sinua löytämään oman sisäisen säteilysi. Kirjassa saat käyttöösi luomuruusuihin perustuvan metodin, jonka avulla voit herättää uinuvan kaunottaresi.

Ruusut – kukkien kuningattaret – johdattavat sinua metodin eri teemojen avulla aitoon, säteilevään itseesi. Voit löytää uudelleen valloittavan viehätysvoimasi, jos se on ollut kateissa.

Opit luomuruusujen moninaisia käyttötapoja, jotka edistävät niin sisäistä kuin ulkoista kauneuttasi. Kirjassa saat kuulla myös ruusuihin – näihin rakkauden ja kauneuden jumalattaren kukkiin – liittyviä kiehtovia salaisuuksia. Jos itse kasvatat ruusuja, niin tämän kirjan luettuasi katselet ruusujasi ihan uusin silmin.

Olen Kaija Puro. Ruusut, puhdas luonto ja aidot asiat ovat lähellä sydäntäni. Taustani on liike-elämässä (KTM) ja toimin edelleen luonnonkosmetiikan maahantuojana. Viime vuosikymmeninä olen kehittänyt ihmistuntemus- ja terapiaosaamistani itseopiskelun ja oman elämänkokemuksen lisäksi useiden ulkomaalaisten ja suomalaisten opettajien ohjaamien koulutusten avulla.

Ruusut valloittivat minut pysyvästi 25 vuotta sitten, jolloin perustin oman ruusutarhan. Valvottuun luomutuotantoon kuuluvassa ruusupuutarhassani on nykyään noin 170 pensasruusua. Ruusuja vuosien varrella hoitaessani ja ihaillessani olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että puhtailla ruusuilla on todella paljon annettavaa – erityisesti meille naisille.

Voin lämpimästi suositella E-kirja Mastermind – valmennusta, jos unelmoit oman kirjan kirjoittamisesta. Pekka Mattilan asiantunteva ja yllättävän monipuolinen koulutus suorastaan tempaa mukaansa.

”Herätä kaunottaresi – sisäistä säteilyä ja viehätysvoimaa ruusujen avulla” julkaistaan e-kirjana alkuvuodesta 2016. Liity postituslistalle, niin kuulet lisää tästä uuden ajan kauneuskirjasta ja kaunottaresi herättelystä luomuruusujen avulla! nainen-herata-kaunottaresi.launchrock.com

Käy lukemassa lisää: Herätä kaunottaresi

 

Matti Järveläinen

“Muistamalla parempaa elämää – nopeat ja helpot keinot muistin parantamiseen” paljastaa hyvän muistin salaisuudet ja auttaa sinua konkreettisin keinoin pääsemään eroon huonon muistin aiheuttamista harmeista. Opit nopeasti tunnistamaan tilanteet ja toimintatavat joissa muistisi ei voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla ja saat heti käyttöösi helpot työkalut ja ajatusmallit, joilla voit moninkertaistaa muistisi kapasiteetin.

Tuntuuko sinusta, että unohdat usein asioita vaikka olet mielestäsi keskittynyt muistamaan ne? Kirjoitatko varmuuden vuoksi lappuja tärkeistä asioista? Ärsyttääkö sinua, että unohdat juuri esiteltyjen ihmisten nimet muutamassa minuutissa? Elämämme tietotulvan aikaa ja muistisi joutuu koville uusien asioiden omaksumisessa ja työssäjaksamisen ongelmat ovat arkipäivää monille.

“Muistamalla parempaa elämää – nopeat ja helpot keinot muistin parantamiseen ” paljastaa hyvän muistin salaisuudet ja auttaa sinua konkreettisin keinoin pääsemään eroon huonon muistin aiheuttamista harmeista. Opit nopeasti tunnistamaan tilanteet ja toimintatavat joissa muistisi ei voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla ja saat heti käyttöösi helpot työkalut ja ajatusmallit, joilla voit moninkertaistaa muistisi kapasiteetin.

Kirjan avulla pääset käsiksi omaan potentiaaliisi ja opit käsittelemään uutta tietoa tehokkaasti ja samalla olosi helpottuu, kun opit luottamaan muistiisi. Jo muutaman viikon aikana on kirjan konkreettisten ja helppojen tekniikoiden avulla mahdollista kymmenkertaistaa muistisi. Kun stressi helpottaa, niin oppimisvauhtisi vain kiihtyy. Kirjan opit perustuvat useiden vuosien aikana pidettyihin valmennuksiin ja sen tehokkuus on todistuttu satojen valmennettavien kokemuksilla.

Kirja tarjoaa sinulle innostavan ja hauskan matkan kohti hyvää muistia ja sen mukanaan tuovaa hyvönolon tunnetta siitä, että hallitset omaa elämääsi paremmin. Kirja tarjoaa uusia toimintatapoja, ajatusmalleja ja etenet systemaattisesti kohti hyvin toimivaa muistia. Tulet hämmästymään omista kyvyistäsi, joita et uskonut olevan! Lisäksi saat paljon innostavia esimerkkejä ja tarinoita muiden ihmisten ongelmista ja kuinka ne ovat ratkaistu. Hyvä muisti on sisäänrakennettu Sinullekin, ota se tämän kirjan avulla tehokäyttöön!

Olen Matti Järveläinen, Suomen muistiguru ja MindMethod-muistinparannusvalmennuksen kehittäjä. Olen valmentanut yli 15-vuotta Suomessa ja Englannissa toimihenkilöitä, yritysjohtajia, huippu-urheilijoita ja ikääntyneitä ihmisiä. Olen ollut puhumassa hyvän muistin puolesta mm. Stiller showssa, Aamu-tv:ssä ja Huuma-ohjelmassa. Hallussani on 15 muistin Suomen ennätystä ja yksi TV:ssä tehty maailmanennätys.

Parasta E-kirja Mastermind -kurssissa on ollut selkeä rakenne ja erinomainen videovalmennusmateriaali ja yhteisö on ollut myös erittäin kannustava. Joustavaa kurssia on ollut helppo käydä. Kurssi on antanut hyvän näkökulman kirjan kirjoittamiseen, jossa olen voinut hyödyntää osaamistani ja valmennuskokemustani.

Käy lukemassa lisää: www.mindmethod.fi ja www.facebook.com/MindMethod