Toimistokopista kohti unelmaelämää – terveisiä Lontoosta, elokuu 2014

Tässä artikkelisarjassa seurataan, kuinka Elisa Mattila on jättänyt toimiston harmaat sermit taakseen ja lähtenyt kehittämään omaa yritystään, kansainvälistä fitness-ohjelmaa Home Workout Challengea, Hyvinvointistarttia ja Hyvinvointi24:ä. Artikkeleissa seurataan, miten askel askeleelta tavoitellaan pääsyä lifestyle-yrittäjäksi, millaisia markkinointitoimenpiteitä on tehty ja listataan opittuja asioita. Lisäksi raportoidaan edistysaskelia ja haasteita internet-markkinointiin liittyen sekä annetaan vinkkejä ja inspiraatiota aloitteleville yrittäjille.

Artikkelisarjan aiemmat osat on julkaistu Digivallankumouksessa:

  1. Uuden alku, heinäkuu 2013
  2. Toiminnan tehostusta, elokuu 2013
  3. Lifestyle-kokeilu, syyskuu 2013
  4. Uusia oppeja, lokakuu 2013
  5. Julkaisujen aika, joulukuu 2013
  6. Tilinpäätös, tammikuu 2014

Terveisiä Lontoosta!

Kymmenen vuotta sitten vietin vaihtovuoden Walesin länsirannikolla, pienessä merenrantakaupungissa Aberystwythissä. Jo tuolloin ihastuin sateiseen ja sumuiseen Iso-Britannian saareen ja päätin, että tulisin vielä takaisin.

Vuodet vierivät. Opiskelut, työt tai mikä millonkin pitivät Suomessa. Haave paluumuutosta Iso-Britanniaan kyti mielen perukoilla, mutta koska sinänsä ei ollut pakottavaa tarvetta lähteä, asia ei edennyt. Tampereellakin oli erinomaisen hyvä asua ja elää.

Kun vuosi sitten jäin kokopäiväiseksi yrittäjäksi, olin varovaisen toiveikas. Olisiko vihdoin aika toteuttaa mielen perukoille haudattu haave?

Niinpä monen kuukauden pohdinnan, organisoinnin, järjestelyn, nettisurffauksen, puhelinsoittojen ja paperityön jälkeen muutin heinäkuun alussa mieheni kanssa Lontooseen.

Täällä sitä nyt ollaan! Nyt tuo haave on totta.

Elisa_Towerbridge

Lontoossa on joka kulman takana paljon näkemistä ja tekemistä. Työmielessä täällä on rajattomasti mahdollisuuksia kouluttautua, kehittyä ja verkostoitua niin hyvinvointialan kuin markkinoinninkin saralla, jotta voin auttaa ja palvella asiakkaitani jatkossa entistä paremmin. Henkilökohtaisessa mielessä ajatuksena on saada kiikkustuoliin asti kantavia kokemuksia ja tuulahdus kansainvälisyyttä. Kahteen seminaariin olen jo osallistunut (Success 2014 ja Fitpro Live) ja lisää on tiedossa.

Aikalisän paikka

Edellisen artikkelin kirjoittamisen aikaan Home Workout Challengessa tehtiin uudistuksia ja odotettiin innolla myynnin lähtevän kasvuun. Valtavaa menestystä ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut ja uskon nyt ymmärtäväni tähän syyn.

On äärimmäisen helppoa pitää itsensä kiireisenä tekemällä vähäpätöisiä asioita:

  • kirjoittaa päivät pitkät blogipostauksia, jotka saavat hyvää palautetta
  • julkaista ahkerasti lukuisia tykkäyksiä kerääviä kuvia ja juttuja Facebookissa
  • osallistua tehokkaasta Instagram-markkinoinnista kertovaan webinaariin
  • opiskella viimeisimpiä vinkkejä Pinterest ja Twitter -viestintään

Millään näistä ei kuitenkaan ole mitään väliä, jos en puhuttele oikeaa kohdeyleisöä ja/tai tykkäykset eivät konvertoidu asiakkaiksi.

Asiaa voi miettiä niin, että jos lopettaa jonkin asian tekemisen (esim. blogipostausten kirjoittamisen), mitä tapahtuu? Loppuvatko tulot kuin seinään vai jatkuuko kaikki ennallaan? Jos loppuvat, tehdään mitä luultavimmin oikeita asioita. Jos asialla ei ole mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen, kannattaa miettiä kaksi kertaa mihin aikansa käyttää. Itselläni tilanne oli jälkimmäinen.

Niinpä Home Workout Challengen kehittäminen laitettiin pienelle mietintätauolle. Pariin viikkoon en tehnyt “oikeita töitä” lainkaan, vaan keskityin

  • listaamaan kaikki ideani nykyisiin ja tuleviin kursseihin liittyen
  • määrittelemään kuka on unelma-asiakkaani, mitä hän tarvitsee, mistä hän pitää ja miten voin auttaa häntä
  • asettamaan selkeän tavoitteen: mitä pitää tapahtua (rahallisesti), jotta pääsen muuttamaan Lontooseen

Aikalisä tuli tarpeeseen. Sen seurauksena tein päätöksen paketoida osan Home Workout Challengesta uusiin kansiin, muokata markkinointiviestiä ja suomentaa sen. Näin syntyi Hyvinvointistartti.

Tuloksia – vihdoin!

Kun Hyvinvointistartti julkaistiin alkuvuodesta, huomasin heti, että meininki oli erilaista kuin Home Workout Challengessa. Toisin sanoen, kiinnostusta riitti. Sittemmin olen julkaissut toisenkin verkkovalmennuksen Hyvinvointi24:n ja e-kirjan Kesäkroppa kukoistukseen.

Seuraavasta kaaviosta näet Hyvinvointistartin myynnin kasvun kuukausittain tänä vuonna (Hyvinvointistartti julkaistiin tammikuun lopussa). Kasvuvauhti on ollut hurjaa. Kesäkuussa muuttopuuhat verottivat hieman toimintaa, mutta heinäkuussa palattiin taas ruotuun. Vaikka heinäkuukin kului pitkälti asuntonäyttöjä kiertäessä, onnistuin silti kasvattamaan myyntiä Hyvinvointistartin ennätyslukemiin. Alkuvuodesta asetettu uskalias tavoite puolen miljoonan suomalaisen auttamisesta parempaan kuntoon ei enää tunnu yhtään niin utopistiselta!

Katkoviiva kaaviossa kuvaa entistä kuukausittaista bruttopalkkaani, mikä antaa hieman osviittaa digituotteiden voimasta. Toki luvuista vähennetään verot ja firman kulut (mobiilissa yrityksessäni todella pienet), mutta viivan päälle jäädään silti. Ero entiseen on kuin yöllä ja päivällä. Nyt voin tehdä töitä mistä vain, milloin vain ja pitää halutessani vaikka maanantaina vapaapäivän, lisäksi työ on itselleni aiempaa merkityksellisempää.

Screen Shot 2014-08-04 at 22.37.49

Parasta tässä on toki osittain se, että kovalle työlle on lopulta saanut palkinnon, mutta myös se, että olen vihdoin päässyt tekemään kunnolla sitä valmennustyötä, jonka vuoksi jäin aikanaan pois päivätöistäni. Ja voi pojat, että olen nauttinut, kun saan jutella asiakkaideni kanssa, kuulla heidän ajatuksiaan treeneihin ja ravintoon liittyen ja lukea viestejä kunto-ohjelmieni perusteella tehdyistä muodon- ja elämänmuutoksista. Uskon, että tunne välittyy myös ruudun toiselle puolelle ja näkyy entistä tyytyväisempinä asiakkaina.

Mikä on muuttunut?

Mitä sitten olen tehnyt erilailla kuin ennen? Paljonkin. Home Workout Challengeen käytetty aika ei ole missään nimessä mennyt hukkaan, vaan siitä on otettu oppia.

Tärkeimpiä tekijöitä Hyvinvointistartin markkinoinnissa on kolme.

  1. Kohdeyleisön entistä tarkempi määrittely
  2. Facebook-mainosoptimointi
  3. A/B-testaus

Siinä missä Home Workout Challengen markkinointiviesti oli aavistuksen ristiriidassa tavoitellun yleisön kanssa, Hyvinvointistartissa tätä puolta on hienosäädetty. Olen moneen otteeseen kysynyt asiakkailtamme heidän mielipiteitään ja toiveitaan ja muokannut sekä itse kurssia että markkinointiviestiä vastaamaan paremmin heidän toiveitaan.

Facebook-mainostukseen on pistetty paljon paukkuja. Haasteen Facebook-mainontaan tuo se, että testattavana on loputon määrä muuttujia: kohdennetaanko pöytäkoneille, tableteille vai mobiililaitteille, millainen kuva/otsikko/mainosteksti-kombo vetoaa parhaiten ja mille kohderyhmälle.

Teen itse suurimman osan Hyvinvointistarttiin liittyvistä hommista, mutta onneksi tarvittaessa myös apu on lähellä. Mieheni, Digivallankumouksen Pekka, on aina aallonharjalla digituotteiden ja nettimarkkinoinnin viimeisimmistä kuulumisista ja saan tukea ja apua tarpeen mukaan. Esimerkiksi toukokuun ja heinäkuun myyntipiikit (ks. kaavio ylempää) olivat isoksi osaksi Pekan tekosia. FB-mainosten napakka optimointi meni nappiin!

Myös A/B-testausta on Hyvinvointistartin kanssa tehty enemmän kuin ennen, niin mainoksissa kuin myyntisivullakin. A/B-testaus on mielenkiintoista puuhaa ja pienilläkin muutoksilla voi olla isoja vaikutuksia esimerkiksi myyntisivun konversioihin. Monesti oma veikkaus siitä, mikä toimii, on mennyt pieleen, joten testaus kannattaa.

Myyntisivuilla olemme testanneet otsikoita, myyntinapin tekstiä ja montaa muuta seikkaa. Yksi mielenkiintoinen testi oli laittaa myyntinapin ympärille katkoviivat Ameriikan malliin. Ilmeisesti kuitenkin nämä rapakon takana erittäin suositut katkoviivat ajatellaan Suomessa liian tyrkkyinä, spämminä tai ehkä epäluotettavina, sillä versio ilman katkoviivoja voitti testin selvästi.

Screen Shot 2014-08-04 at 23.22.11 Screen Shot 2014-08-04 at 23.21.24

Mainoksissa puolestaan on testattu mm. erilaisia kuvia, tekstejä ja niiden kombinaatioita. Arvaatko mikä alla olevista mainoskuvien vaihtoehdoista sai Facebookissa eniten klikkauksia?

Mainoskuva valkoisella raidalla ja testimonialilla

Testi A

testimonial_pink

Testi B

Testi C

plank

Testi D

Näissä mainoskuvissa oli valtavia eroja. Pystytkö arvaamaan niiden toimivuusjärjestyksen, kun kohdensimme naisiin? Kommentoi alle, niin katsotaan kuka osuu lähemmäs!

Lisäoppeja ja jatkokoulutusta

Yksi iso asia menestyksen takana on jatkuva kouluttautuminen, jotta pystyn auttamaan yhä suurempaa yleisöä (markkinointi) yhä paremmin (oman alan koulutukset). Vaikka käyn myös livekoulutuksissa ovat verkkokoulutukset näppärä tapa saada lisäoppia. Esimerkiksi käyn parhaillaan Marie Forleon B-Schoolia. Ihan hyvien neuvojen lisäksi kurssi on antanut ajattelemisen aihetta. Lopetankin raporttini kurssilla vastaantulleeseen lainaukseen, joka pysäytti ainakin minut ajattelemaan:

“Miten käyttäytyisit, jos olisit maailman paras siinä mitä teet?”

Tee sama perässä

Jos sinusta tuntuu, että haluaisit tehdä saman kuin Elisa, kannattaa tutustua Digivallankumouksen ilmaiseen verkkokurssien valmennussarjaan.

Elisa Mattila

Jätin päivätyöni 2013 heinäkuussa ryhtyäkseni päätoimiseksi yrittäjäksi luotsaamaan verkossa toimivaa Home Workout Challenge-yritystäni menestykseen. Jos suunnittelet itse yrityksen perustamista ja haluat vaihtaa ajatuksia toisen aloittelevan yrittäjän kanssa, keskustella terveyteen, hyvinvointiin ja kuntoiluun liittyvistä asioista tai jutella muuten vain, otathan yhteyttä: [email protected]!