◄ takaisin seminaarissa opittujen strategioiden esittelysivulle
Digivallankumous-seminaari lähti liikkeelle huomiostamme, että yksi suurimmista esteistä yrittäjän menestyksen tiellä on strategisen ajattelun ja bisnesosaamisen puute. Ne muodostavat ikään kuin talon perustuksen.
Jos perustus on erinomainen, on sen päälle helppo rakentaa seinät ja katto erilaisten strategioiden, taktiikoiden ja työkalujen avulla. Jos perustus on puolestaan hutera, yrittäjä on aina töissä, eikä firma kasva, vaan junnaa paikoillaan.
Ensimmäiseen Digivallankumous-seminaariin osallistui hieman alle 100 yrittäjää. Seminaari otettiin vastaan äärimmäisen hyvin ja se saikin tyytyväisyysprosentiksi huimat 97,5%. Listasimme alle muutamia kommentteja, jotka seminaariin osallistuneet meille lähettivät.
Jos sinua kiinnostaa osallistua seminaariin tulevaisuudessa, kannattaa liittyä sen odotuslistalle.
Tartu rohkeasti tähän mahdollisuuteen, sillä se vie sinut pitemmälle kuin arvaatkaan. Seminaari avaa aivan uusia näköaloja, opit uusia työtapoja sekä verkostoidut samalla ja saat mielenkiintoisia, kannustavia ihmissuhteita.
Asiakaspotentiaalisi on oikeasti monikymmenkertainen verrattuna siihen mitä työstät. Tämä johtuu siitä, että asiakkaasi eivät aina itsekään tiedä mitä tarvitsevat. Mutta kun asiakkaassa herättää mielenkiinnon - kertoo ongelmasta, uhasta tai menetetystä mahdollisuudesta mukaansatempaavasti asiakas on valmis muuttumaan ja juuri sinun kanssasi.
Seminaarissa Digivallankumouksen pojat demonstroivat mahtavasti miten Näkymätön myynti toimii käytännössä.
Pidä hoksottimet tarkkana – opit jotain, joka on sinulle tuhansien eurojen arvoista.
Koen seminaarin todella arvokkaaksi.
Digivallankumoukselta saamani opit ovat auttaneet minua laajentamaan liiketoimintaani.
Todella asiantunteva porukka, joka on opiskellut suuren maailman kokeiltuja keinoja ja kääntänyt ja soveltanut Suomen oloihin.
Pätevät tyypit ja konsepti.
Uskon, että seminaarista tulee huomattava hyöty ja muutos kassavirtaan.
Ylipäätään kannattaa osallistua! Suosittelen.
Kannattaa osallistua, koska uudistat myös itseäsi ja omaa ajatteluasi ja mietit, mitä sinä haluat businekseltäsi, eikä vain mitä sinulla on muille annettavaa. Saat arvokkaita vinkkejä eri aihepiireihin ja paljon ajattelemisen aihetta, vaikka asiat voivat näyttää tutuilta.
Valmentava tyyli toimii eli joudut pohtimaan asioitasi jo seminaarissa sekä sen ulkopuolella erilaisten kysymysten ja tehtävien muodossa, etkä vain istu kuuntelemassa luentoa ja unohda sitä heti.
Uskon, että saan seminaariin avulla lisää asiakkaita ja näkyvyyttä.
Ilmapiiri ja anti on myönteisellä tavalla vallankumouksellinen.
Onko sinulla oikeasti varaa olla osallistumatta?
Sanoisin, että rohkeasti mukaan! Siellä on samoja asioita äimisteleviä ja aina on mahdollisuus oppia.
Koin seminaarin erittäin hyödylliseksi. Se antoi uskoa siihen, että osa asioista on tehty oikein ja osalle on todellakin tehtävissä jotain.
Uskon tämän nostavan ammattitaitoani ja myös profiiliani ammattilaisena. Kannattaa osallistua, jos etsit muutosta omiin toimintatapoihisi.
Seminaarissa saat asiantuntevaa, käytännönläheistä ja innostavaa opetusta, jota voit soveltaa oman työsi tai yrityksesi tarpeisiin.
Seminaari aukaisi jonkin lukon ajatuksistani. Päivän aikana osasin ajatella asioita aivan toisin kuin siihen saakka. Jos nyt todella jatkan työskentelyä asioiden parissa, jotka putkahtivat seminaarissa mieleeni, uskon seminaarin annin olevan useiden tuhansien eurojen arvoinen.
Suositukseni on, että mene ja tee se! Osallistu siihen, niin et tule katumaan. Kannattaa muistaa, että päivä antaa todella paljon ja itse olet vastuussa lopusta.
Kun haluat olla mukana tässä päivässä, on osallistuminen seminaariin aivan must! Kun vien oppimani asiat käytäntöön, tarkoittaa se merkittävää uudistumista koko bisnekselleni.
Kyllähän se menee viitoseen asteikolla 0-5!
Suosittelen, että menet mukaan saamaan hyvää tietoa ja tutustumaan upeisiin ihmisiin, joiden kanssa bisnekset saavat vauhtia.
Jos haluat innostua ja oikeasti tehdä digituotteita, niin kannattaa osallistua, sillä saat käytännönläheistä tietoa muutamien kunnon periaatteiden lisäksi. Mukaan on otettu oman tuotteesi menestymisen kannalta oleellisia seikkoja mm. markkinointiin liittyen.
Kannattaa osallistua. Täyttä asiaa koko päivä.
Hintansa väärtti. Moninkertaisesti. Mutta pitää myös alkaa tehdä asioita eikä vain kuunnella!
Kannustava ja innostava ilmapiiri saa oman luovuuden liikkeelle. Tämän päivän yrittäjälle lähes välttämätön seminaari. Jos saan kaiken vietyä toimintaan, uskon tuloksen olevan useita kymppitonneja.
Seminaarin tunnelma ja yhdessäolo toisten samoja elämän ja bisneksen kiemuroita pohtivien kanssa on omiaan vauhdittamaan asioiden selkeytymistä ja kirkastumista omalla kohdalla.
Seminaarista oppii paljon tiukkaa asiaa, mutta erityisesti se antaa energiaa ja motivaatiota itselle. Jos vähänkään mielit osallistua, niin tee se.
Jos olet avarakatseinen ja positiivinen tyyppi, niin mukaan vaan! 🙂
Voin lämpimästi suositella Digivallankumouksen osaamista. Heidän palvelunsa sopivat hyvin myös Health Coacheille ja muillekin uusien alojen yrittäjille, jotka haluavat viedä bisneksensä uudelle tasolle.
Säästä hyvä ihminen omaa aikaasi, jos se on minkään arvoista. Uuden oppiminen tällä seminaarilla on hauskempaa kuin itse etsien ja keksien.
Arvioisin seminaarin olevan minulle 20 000 euron arvoinen seuraavan vuoden sisällä.
Seminaarin avulla pääsen kilpailijan edelle omalla tavallani. Se on tärkeää.
Tapahtuman anti on innostavaa, rakentavaa ja tuo uutta ajattelua kaikkeen liiketoimintaan.
Digivallankumouksen seminaari on silmiä avaava tilaisuus, jonne kannattaa ehdottomasti osallistua. Erityisesti, jos laukkaat ympäri maata tekemällä tärkeää työtä minimaalisin tuloin, tää on se juttu mikä auttaa.
Jos saan käytäntöön kaiken siellä oppimani, se mullistaa monien ihmisten elämän.
Jos haluat oikeasti menestyä, seminaari on sinulle.
► Klikkaa tästä ja liity seminaarin odotuslistalle.
Nähdään seminaarissa!