Oletko kyllästynyt myymisen ja ylipäätään digiyrittäjyyden tuskalliseen työläyteen, ja vielä pandemiastressi ja kaikki päälle… Mitä jos käännetäänkin koko käsikirjoitus ylösalaisin, ja tehdään vuodesta 2021 elämäsi käännekohta!

Mitä jos tarvitsetkin enää YHDEN tekniikan, ja YHDEN koulutuspäivän oppia sen harvinaisen taidon joka tuo yrittäjyyden vapauden ja vaurauden elämääsi…

Anna itsellesi lahjaksi YKSI päivä Digivallankumouksen salatuimpien oppien parissa - pian osaat tehdä myyntiä helposti… ilman käsivarren mittaista tehtävälistaa tai somekuolemaa

Kiitos kiinnostuksestasi! Myyntivallankumous-etäseminaari on päättynyt, mutta voit oppia nämä samat asiat (ja paljon muuta) Digiyliopistossa. Digiyliopisto on kaikenkattava huippuvalmennus tuottoisan oman digituotebisneksesi käynnistämiseen ja kasvattamiseen. Lue lisää:

Oli enää runsaat viisi tuntia aikaa vuoden 2014 ensimmäisen webinaarimme alkuhetkiin, ja hikikarpalot vierivät kaulustani pitkin…

Sillä nyt ei paljon naurattanut, suunnittelu oli jäänyt kuin vaivihkaa viimeiseen päivään muiden kiireiden vuoksi.

“Kyllä sitä nyt vikana päivänä ehtii vielä, vain lahjattomat liikaa suunnittelee!”

Jotain tällaista taisimme ajatella, kieltämättä hivenen naiivisti vielä silloin.

Ja nyt oli erityisen paljon pelissä, sillä halusimme edellisen, noin 20 000€ myynnin tuottaneen verkkokurssin jälkimainingeissa tehdä jotain PALJON isompaa!

Vaikka aikaa ei todellakaan ollut hukattavaksi, tuumimme silti kuin yhdestä suusta:

“Kuka sitä nyt nälkäisenä webinaaria tekee, lähdetääs sapuskalle!”

Ja niin astelimme Tampereen kuuluisaan Ohranjyvä-ravintolaan, Kummelin jalanjäljissä. Lounasta tilatessamme jostain välähti idea: “yksi iso olut voisi sopia hienosti ruoan kanssa”.

Kirjoittaja: Pekka Mattila
Paikka: Kirkkonummi, Veikkola 15.11.2020

Täällä nautimme lounasta vielä tunteja ennen suunnittelematta jäänyttä webinaaria ja paineet alkoivat kerääntyä…

Ja niinhän siinä kävi, että valittu ruokajuoma pääsi kuitenkin innostuttamaan nuorten miesten mieliä siinä määrin, että päätimme suosiolla jatkaa webinaarin sisällön suunnittelua hieman myöhemmin.

“Onhan tässä nyt vielä reippaat pari tuntia webinaarin alkuun, mikäs kiire tässä on…”

Näin perustelimme toisillemme nyökytellen, käsi tukevasti tuopilla ja mielet yhtä tukevasti viihteellä.

Sitten siirryimme lounaalta webinaarinpitopaikkaan, jossa ajattelimme, että hetkinen, tässähän on vielä upea tilaisuus nauttia jälkiruokakahveet ennen webinaarin sisällön suunnittelua…

Kaikki nyökyttelivät yksimielisesti ja jatkoimme siitä mihin lounaalla jäimme…

Lopulta meistä Henri oli se, joka yhtäkkiä havahtui kelloon ja huudahti muut hereille:

“HEI HERÄTYS HEMMOT!

MEILLÄ ON ENÄÄ VAIVAISET NELJÄKYMMENTÄVIISI MINUUTTIA WEBINAARIN ALKUUN JA KOKO WEBINAARI VIELÄ TÄYSIN SUUNNITTELEMATTA…

MITÄS IHMETTÄ NYT TEHDÄÄN?!”

Ja kaiken lisäksi webinaari oli äärimmäisen tärkeä osa verkkokurssilanseerausta.

Tätä EI saa nyt ryssiä, oli tilanne mikä oli!”, puuskutimme kuin yhdestä suusta.

Teimme tekniset valmistelut pulssi takuulla korkeammalla kuin keskivertolenkillä… ja pian taas huomasimme minuuttien kuluvan.

“Mihin ihmeeseen tämäkin varttitunti taas katosi!”, tuskailimme toisiimme vilkuillen.

Teimme todellisen pikajuoksijan suunnitelman sisällöstä ja starttasimme webinaarin siltä istumalta, sen enempiä miettimättä.

Ihme kyllä webinaari lähtikin hyvin liikkeelle, mutta puolessa välissä joku huomautti meille webinaarin chatissa:

“Hei! Teidän webinaarissa taisi kuva pysähtyä, koska olette näyttäneet samaa kalvoa koko ajan.”

Naurahdimme hiljaa keskenämme… sillä emmehän ehtineet tehdä kuin YHDEN kalvon! :)

Pyysimme kuitenkin anteeksi teknistä häiriötä ja vaihdoimme videokuvamme kalvojen tilalle ja jatkoimme esitystä omilla kasvoillamme.

Lopulta oli täydet 90 minuuttia kulunut ja oli aika lopettaa esitys. Kiitimme ja meitä kiitettiin. Suljimme linjat.

Ja sitten alkoi piinaava jännitys… mietimme, että näinköhän tästä seuraa kummoista tulosta kun kaikki lipsahti näin pienellä valmistelulla.

Mutta kun myyntijakso vihdoin sulkeutui ja laskimme tilauksia, olimme suoraan sanoen aika hämmentyneitä ja pyörällä päästämme.

“Miten on edes mahdollista, että pystymme tekemään tällaisia tuloksia näin puutteellisella valmistelulla?!”

Nimittäin koko lanseerauksen loppusummaksi tuli lopulta vallan kelvolliset 76 518 € ja mainontaankin oli saatu kulumaan vain noin 2000€ (mikä tässä mittakaavassa on taskurahaa)!


Tämä kaikki kerjää vastausta kysymykseen…

“Miten on edes mahdollista tehdä 76 518 € keskinkertaisella esitystekniikalla, vain yhdellä esityskalvolla ja alle puolessa tunnissa mietityllä sisällöllä... ja vielä pienissä oluthuuruissa?!”

Siinä onkin pohdittavaa pystymetsästä lähtevälle. :)

Mutta älä pelkää, osaan kyllä selittää mikä ihme pelasti näennäisesti tuhoontuomitun webinaarimme ja sitä myötä koko lanseerauksemme.

Mutta ensin, käydäänpä läpi mitkä kaikki asiat olivat onnistumistamme vastaan webinaarissa, jossa käytimme parhaamme mukaan:

  • Läppärin sisäänrakennettua kehnoa nettikameraa, jossa kuva oli melkoisen rakeinen, lähes suttuinen…
  • Halvahkoa ulkoista mikrofonia, jotta ääni olisi edes kohtuullinen…
  • YHTÄ ainutta kalvoa puolet esitysajasta (toisen puolikkaan ajan näytettiin kasvojamme vaihtelun vuoksi)
  • Puoli tuntia ennen webinaaria suunniteltua sisältöä, koska unohdimme ajan kulun.
  • (ja yhtä lounasolutta).

Ja kaikki tämä ILMAN minkäänlaista esiintymisvalmennusta ja ILMAN ihmisten vastenmielistä manipulointia tai väkisin myyntiä.

Tämä webinaarimme oli täydellinen VASTAKOHTA monelle muulle tuotannollisesti “TV-tason” webinaarille, jotka ovat tyypillisesti…

  • Korkealla budjetilla tuotettu ja striimattu kalliista “streamingstudiosta” (joka voi joskus olla jopa luotaantyöntävää, koska asiantuntija ei silloin ole enää samaistuttava)
  • Kuvattu huippukameroilla ja huippumikeillä, jotka kuitenkaan eivät nosta myyntiä useimmissa tapauksissa ollenkaan
  • Tarkasti suunniteltuja kalvoja ja korkean tuotantolaadun videoinserttejä ja viihde-elämyksiä, joista samalla on jäänyt pois tärkein myynnillinen pointti ja poljento
  • Ammattitiimin toimesta käsikirjoitettuja ja hiottuja kokonaisuuksia, joista on karissut inhimillisyys ja karisma kokonaan pois - tuloksena ylisteriili kokemus, joka jättää kylmäksi (eikä siksi myöskään juuri myy)
  • Lannistavia kuulijoille, koska “TV-tasossa” he eivät näe itseään tekemässä samaa kuin mitä esiintyjä tekee

.. ja joissa esiintyjät ovat koulutettuja puheammattilaisia ja joissa myyntilukemat kaikesta huolimatta jäävät keskinkertaisiksi. 

Moni kakku päältä kaunis… niin myös myynnissä ja markkinoinnissa! Ei kannata siis turhaan kadehtia hienoja tuotantoja ja sliipattuja lanseerauksia, ne voivat näyttää upealta, mutta salattu totuus on että aina ne myyntiluvut eivät silti imartele. 

Jollet opi tapaa tehdä toisin… jonka ME opimme kantapään kautta… jotta sinun ei tarvitse.

Salaisuutemme taustalla ei ole huippuunsa viritetty tuotantotekniikka, vaan se on jotain aivan muuta…

Mutta mistä sitten oli kyse meidän tapauksessamme?

Miksi webinaarimme tuki yksinkertaista lanseeraustamme upeasti ja pystyimme tekemään pienellä tiimillä tavallista isompaa, merkittävää tulosta?

No, tässä se tulee: “Kyse on viestinnästä, joka myy”

Eikä siis epäolennaisesta oheistoiminnasta, johon käytännössä ihan kaikki valmennustuotebisnekseen lähteneistä ikävä kyllä sortuvat.

Mutta kun tämän taidon osaa, ei tarvita huimia laitteistoja. Tarvitset vain itsesi paikalle ja kauppa käy.

Annahan kun selitän mistä on kyse, lopulta ei ole kyse magiasta vaan opittavasta taidosta…

Suuri salaisuutemme suurten ja menestyvien digituotelanseerausten takaa jo kolmella eri vuosikymmenellä...

Tämän salaisuutemme avulla pystyimme tekemään jo vuonna 2014 lanseerauksen, jonka bruttomyynti oli 76 518€.

Ja totta puhuen vuodesta 2014 on menty jo todella pitkä matka eteenpäin...

Olemme nimittäin hioneet osaamisemme huipputasolle, jota Suomesta ei muilta löydy - lisääntyvästä tarjonnasta huolimatta. Tätä etumatkaa ei nimittäin ihan heti kurota kiinni. :)

Tästä huipputasosta kertoo vuonna 2019 tekemämme Suomen historian suurin verkkokurssilanseeraus, joka oli bruttomyynniltään mitattuna yli 500 000€ mainosbudjetin ollessa vain 20 000€.

Tässä lanseerauksessa ei ollut kyse markkinointikikoista, uusista somealustoista eikä mistään muustakaan mediaseksikkäästä, vaan vastaus menestykseemme salaisuus oli jopa suuta kuivattavan tylsä…

… niin tylsä, että jopa Helsingin liikenneruuhka tuntuu sen rinnalla kutkuttavan jännittävältä.

Ja se on…

* rumpujen pärinää *

… kaiken menestyksemme POHJALLA on:

“Loistavalla tasolla toteutettu sydämestä kumpuava strateginen viestintä, joka luo kauppaa ilman tyrkyttämistä.”

Upeaa, hienoa ja hyvä meille. Jee. ;)

Mutta mitä tämä käytännössä sitten on, ja miten se sinua auttaa eteenpäin yrittäjän tielläsi?

Miten ihmeessä tällainen viestintä voi toimia, joka tuo toistuvasti kauppaa ilman minkään valtakunnan tyrkyttämistä tai tuotteen tuputtamista?

Hyvä viestintä on kontekstiin sidottua vaikuttamista.

Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Se tarkoittaa sitä, että me ihmiset viestimme jatkuvasti toistemme kanssa ja vaikutamme toisiimme.

Kyse ei ole siitä miten paljon me vaikutamme, vaan miten vaikutamme ja minkälaisen muutoksen vaikuttamisemme saa aikaan sen kuulijassa.

  • Kun teemme videon Youtubeen, vaikutamme.
  • Kun teemme artikkelin sivullemme, vaikutamme.
  • Kun teemme Instagram Reelin, vaikutamme.
  • Kun teemme Facebook-päivityksen, vaikutamme.
  • Kun teemme Podcast-jakson, vaikutamme.
  • Kun lähetämme sähköpostin seuraajillemme, vaikutamme.
  • Kun pidämme puheen seminaarissa, vaikutamme.
  • Kun vedämme koulutustilaisuudemme, vaikutamme.
  • Kun olemme työhaastattelussa, vaikutamme.
  • Kun pyydämme lastamme menemään iltapesulle, vaikutamme.
  • Jne.

Eli käytännössä kaikki pienikin viestiminen on AINA vaikuttamista… kun sen oikein oivallat.

Valitettavasti kuitenkin useinkaan se, miten vaikuttaminen tapahtuu ei ole sellaista, joka olisi strategisesti mietittyä, vaan useimmat meistä viestivät niin kuin olemme oppineet viestimään - tai jotenkin alitajuisesti omaksuneet (useimmiten vielä väärin).

Imemme oppia ulkopuoleltamme ja tästä johtuen usein viestimme niin kuin muutkin viestivät. Tästä johtuu se valitettava tosiasia, että suurin osa suomalaisista valmentajista ja kouluttajista viestii tehottomasti, siis juuri niin kuin muutkin viestivät.

Onneksi sinulla on nyt mahdollisuus oppia toisenlainen tapa viestiä eli oppia kehittämämme Näkymättömän myynnin salaisuudet.

Mitä tämä Myyntivallankumous-etäseminaarissa opetettava ‘Näkymätön myynti’ todellisuudessa oikein on…


Ja miksi se on meille ja valmennettavillemme niin käänteentekevän tuottoisa tekijä - kuin vipu, josta kääntämällä myyntiä tippuu kuin hanasta?

Näkymättömässä myynnissä kyse on sellaisesta vaikuttamisesta, jonka ansiosta juuri Sinuun luotetaan asiantuntijana siten, että JUURI SINUN TUOTTEITASI HALUTAAN OSTAA eikä esimerkiksi “kilpailijasi” (joita oikeasti ei ole olemassakaan).

Ja kaiken kukkuraksi myös sellaiset ihmiset ovat kiinnostuneet tuotteistasi ja palveluistasi, jotka eivät alun perinkään tienneet tarvitsevansa apuasi. Ihmeellistä, vai mitä? Ja kuitenkin 100% totta ja täysin opittavissa oleva taito. 

Mutta haluat varmaan tietää tarkemmin: näistä osista Näkymätön myynti koostuu…

1

1/5 Oman ytimesi ja ‘ison idean’ määrittäminen:
näin laadit alitajuisen erottautumisesi tekijät

Saamme joskus kysymyksiä siitä, että “miten erottua omassa markkinassani?”

Vastauksemme tähän on, että “ole jo lähtökohtaisesti erilainen, jonka jälkeen sinun ei tarvitse enää miettiä erottautumista!

Viemme ajatuksen kuitenkin vielä pidemmälle.

Kyse on alitajuisesta erottautumisesta.

Miten tämä sitten tehdään?

Niin huvittavalta kuin se kuulostaakin, niin hyvin harva yrittäjä tietää oikeasti viestinnän ytimensä eli mistä on oikeasti kyse heidän yrityksessään.

Kaikki lähtee viestinnän ytimen määrittämisestä eli mistä on oikeasti kyse. Kun tiedetään asiakkaan alitajuinen kaipuu, voidaan alkaa viestiä tuolle alitajuiselle osalle.

Jos viestitään vain tietoiselle järjelle, suurin osa tehosta poistuu. Tämän olet ehkä jo huomannutkin.

Kun se tiedostamaton ydin on tiedossa, voidaan siirtyä rakentamaan Isoa ideaa. Tämä on viestinnällinen idea, joka luo ihmisen mieleen kontrasteja ja tekee sinun viestistäsi suoraan erilaisen.

2

2/5 Järjestyksen kääntämisen periaate: miksi myynnissä kaikki kannattaa tehdä toisin päin kuin suurin osa tekee!

Suurin osa valmentajista ja kouluttajista jotka eivät saa kauppaa, keskittyvät ilmaisen materiaalin jakamiseen.

He luovat aiheensa ympärille artikkeleita, videoita, somepäivityksiä ja lähettävät sähköpostia.

Ja kun tätä tehdään tarpeeksi, tarjotaan sitten aiheesta jotain ostettavaa.

Tämä on valitettavasti todella huono strategia, koska oikeasti kaikki pitää tehdä juuri toisin päin.

Ensin määritellään mitä ollaan myymässä ja luodaan Vastustamaton diili. Diili eli tarjous, josta on vaikea kieltäytyä.

Kun on ensin määritelty vastustamaton tarjous, kuljetaan lopusta alkuun päin ja mietitään mitä pitää oikeasti tapahtua, jotta kaupat syntyvät! Tämä on oikeasti mullistava ajattelutavan muutos.

Järjestyksen kääntämisen jälkeen pitää sitten ryhtyä miettimään sitä, että millä sanoilla ihminen oikeasti ostaa.

3

3/5 Pinoamisen periaate: luo artikkeleistasi, videoistasi, podcasteista ja somepostauksista 24/7 toimiva myyntikoneisto

Kun järjestys on käännetty ja tiedetään tarkasti minne mennä, voidaan sinne mennä.

Sinne mennään kontekstiin sidotun ihmissuhteen luonnilla.

Se tarkoittaa sitä, että rakennat strategisesti sellaisen ihmissuhteen, jossa sinut nähdään asiantuntijana, jolle halutaan maksaa avusta, jota tarjoat.

Tehokkain tapa rakentaa tämä ihmissuhde on tarjota ilmaista materiaalia. Valitettavasti lähes kaikki valmentajat tekevät tämänkin väärin. He ajattelevat, että kyse on opettamisesta.

Kyse ei ole opettamisesta, vaan kyse on vaikuttamisesta.

Pinoamisen periaatteessa jokainen lause ja sanomasi sana vaikuttaa siten, että ihminen siirtyy eteenpäin, kohti JUURI SINUN TIETYN TUOTTEEN OSTOA.

Eteneminen pinoutuu.

Kun henkilö lukee artikkelisi, hän siirtyy tiedostamattaan lähemmäs ostoa. Jos hän sen jälkeen lukee sähköpostisi, hän siirtyy lähemmäs ostoa. Ja jos tämän jälkeen hän siirtyy kuluttamaan somemateriaaliasi, hän siirtyy lähemmäs ostoa.

Kun tätä jatketaan tarpeeksi kauan, henkilö ylittää pisteen, jossa hän on valmis ostamaan sinulta. Tämän pisteen jälkeen ei tarvitse enää tehdä muuta kuin tarjota tuotetta ja hän ostaa.

Pinoamisen periaatteessa jokainen sana ja lause vaikuttaa seuraajaasi siten, että hän on halukkaampi ostamaan. Jokainen ilmainen materiaalisi, jota tuotat onkin siis näkymätöntä myyntiä.

Tässä haasteena on kuitenkin se, että tämän tekeminen käytännössä on äärimmäisen haastavaa.

Me voimme kuitenkin opettaa sinulle käytännössä ja helposti miten tämä tehdään.

4

4/5 Markkinan laajennus: moninkertaista asiakaskuntasi jo etukäteen!

Kun vuonna 2019 teimme Suomen historian ensimmäisen puolen miljoonan euron lanseerauksen, ihmiset ostivat meiltä vaikkei heillä ollut edes tarvetta tuotteellemme. Miten sen teimme?

Tämä lähtee markkinan ymmärtämisestä.

  • 3% aktiivisia ostajia 
  • 7% kiinnostuneita ostajia 
  • 30% henkilöitä, jotka eivät tiedä tarvitsevansa tuotetta
  • 30% henkilöitä, jotka eivät ole kiinnostuneet ostamaan tuotetta
  • 30% henkilöitä, jotka eivät halua ostaa tuotetta

Suurin osa kohdentaa viestintänsä vain aktiivisiin ostajiin ja tämä aiheuttaa huiman kilpailun. Suurin osa siis kohdentaa 3% aktiivisille ostajille ja 7% kiinnostuneille ostajille. Niille, jotka ovat jo valmiiksi juuri ostamassa tuotetta (eli tavallaan tarvitsevat vähiten myymistä).

Tämä jättäisi valtavan, ammottavan aukon markkinoihin, jota ei palveltaisi ollenkaan! Korjataanpa tämä.

Me kuitenkin kohdennamme markkinointimme kokonaisuudessaan 70% osaan markkinoista.

Kohdennamme kiinnostuneille ostajille ja niille, jotka eivät tiedä tarvitsevansa tuotetta. Myös kohdennamme heille, jotka eivät ole kiinnostuneita ostamaan tuotetta.

Jos esim. ollaan tekemässä valokuvauskurssia valaistuksesta yrittäjille, tehdään myyntilauseita: “tule valokuvauskurssilleni valaistuksesta!”

Mitä jos ensin kerrottaisiin miten jokainen yrittäjä voisi käyttää hyvin valaistuja valokuvia osana heidän myyntiään ja vasta tämän jälkeen myytäisiin valokuvauskurssia valaistuksesta?

5

5/5 Kilpailun poisto: tee suorastaan mahdottomaksi kilpailijoidesi tuotteiden ostaminen

Kun tehdään ilmaista Näkymättömän myynnin materiaalia, on tärkeä asemoida sinut ainoaksi vaihtoehdoksi ostajalle.

Jos myydään “personal training” -palveluita ja ainoa erottava tekijä viestinnässä on hinta, niin halvimmalla hinnalla myyvä voittaa. Tämä on taas lopun alku kannattavalle liiketoiminnalle.

Mitä jos paketoi palvelun sellaiseen muotoon, että seuraajasi ei enää halua ostaa “personal training” -palveluita yleisesti, vaan halutaan ostaa juuri sinun luomaasi “personal training” -palvelua?

Tämä on tehtävissä, kunhan tietää mitä tekee… ja me voimme sinulle nämä opettaa uudessa sydänlähtöisessä, mukavassa tahdissa etenevässä ja tietysti Myyntivallankumous-seminaarissa. Mukavasti omalta kotisohvaltasi käsin.

Mutta arvaan sinulla olevan vielä yhden kysymyksen, ja se on: “toimiiko tämä vain teillä armoitetuille digisankareilla, vai onko todisteita siitä että tämän menetelmän voi muutkin omaksua ja onnistua sen avulla…

Kaikeksi onneksi, tämän helpon myynnin menetelmän voi oppia muutkin kuin me itse ja menestyä mahtavasti!

Tästä on todisteena lukuisia meitä joka päivä ilahduttavia esimerkkejä, kuten…

Anni Yli-Lonttinen

Voimaavideosta.fi perustaja

Anni kasvatti myyntiään 68% digituotteilla ja näkymättömän myynnin käyttöönotolla

Näkymätön myynti on ollut yksi ihan parhaita oppeja koko kuusivuotisen yrittäjätaipaleeni aikana! Se on parantanut myyntituloksia huomattavasti ja varsinainen myynnin tekeminen tuntuu itselle niin paljon helpommalta ja luontevammalta, kuin ennen näiden tekniikoiden oppimista.

Yrityksen koko liikevaihto kasvoi viime Digiyliopistovuoden aikana 68%. Mutta mikä ihan parasta, skaalautuvien digituotteiden osuus kaikista myynneistä nousi muutamista prosenteista 39 prosenttiin.

Anne Karilahti

CEO I Valmentamo

Näkymätön myynti kasvatti Annen sähköpostien tehoa reippaasti yli kaksinkertaiseksi!

Ei mennyt näkymättömän myynnin opit hukkaan. Viime viikon Uutiskirjeen klikkausprosentti kasvoi niiden ansiosta 233%

Tapio Joki

Myyntitohtori ja myynninverkkokurssi.fi perustaja, erikoisalana myyntivaivojen tunnistaminen ja niiden korjaaminen

Sanoisin että säästä hyvä ihminen omaa aikaasi jos se on minkään arvoista ja toiseksi uuden oppiminen tällä seminaarilla on hauskempaa kuin itse etsien ja keksien.

Minna Nurmi

hyvinvointivalmentaja TAHTOTILASTA

Rahallinen arvo voisi olla ihan mitä vain, mutta nostan tässä kohdin tärkeämmäksi sen, että seminaarilta mukaan tuleva asenne/ajattelutapa karsii pois paljon turhanpäiväistä ajanhaaskausta kokeiluihin kun tietää mihin kannattaa panostaa enemmän.

Valmistaudu ajattelemaan boxin ulkopuolelta.

Hyvä on, paljastan korttini kokonaan:
Tästä on kyse uudessa ja mullistavassa “Myyntivallankumous”-etäseminaarissa!

Tässä netin kautta pidettävässä seminaarissa opetamme nyt ihan ensimmäistä kertaa Näkymättömän myynnin taitoja ihan 100% KÄYTÄNNÖSSÄ ja esimerkein kaikille Digivallankumouksen seuraajille. Tähän asti se on ollut lähinnä Digiyliopiston jäsenien saatavilla.

Takaammekin, että seminaarin jälkeen katsot myymistä ja ilmaisen materiaalin roolia ihan eri silmin kuin ennen.

Tässä seminaarissa tapahtuu! Teet kanssamme mm. tätä: 

  • Laadit ikiomalle tuotteellesi asiakkaisiin vetoavan ytimen josta voitokas toimintasi kumpuaa ja joka osuu asiakkaasi alitajuiseen kaipuuseen (tuotetta sinulla EI siis tarvitse olla ennen seminaaria)
  • Teet hahmotelman Isosta ideasta ohjatussa prosessissa, jotta voit erottua kilpailijoista ilman tuhoontuomittua hintakilpailua
  • Pääset omaksumaan käyttämiämme viestinnällisiä strategioita, joita emme ole näyttäneet koskaan ennen kuin “suljettujen ovien takana”
  • Opit kuinka voit kääntää järjestyksen viestintää suunnitellessasi - sen jälkeen et enää ajattele ilmaisen materiaalin tekemistä “perinteisellä” tavalla
  • Oivallat miten Pinoamisen periaate toimii ja ymmärrät syvemmin kuinka sinun kannattaisi tehdä artikkeleita, podcast-jaksoja, videoita tai mitä tahansa ilmaista sisältöä
  • Ymmärrät konkreettisesti miten voit laajentaa markkinasi moninkertaiseksi ja jätät muille 3% aktiivisten ostajien kohdentamisen
  • Opit poistamaan kilpailua strategisesti - tämän jälkeen et enää ole “yksi tuhannen vaihtoehdon joukossa”, vaan asiakkaasi mielessä se AINUT oikea vaihtoehto hänelle
  • Teet käytännön harjoituksia lempeästi ja lopputuloksena sinulla on käsissäsi konkreettista materiaalia, jota voit viedä heti seminaarin jälkeen tuottoisasti käytäntöön

Ja mikä tärkeintä, on se lopputulos jonka tästä kaikesta saat itsellesi…

"Kun tulet seminaariin, saat eteesi parhaat OMAT strategiamme (näitä ei ole ennen jaettu kuin ‘suljettujen ovien takana’), joihin näkemäsi lanseerausmenestyksemme on AINA pohjautunut… ilman tyrkyttämistä tai jatkuvaa somessa roikkumista."

Muista kuitenkin, että paikkoja on rajatusti, joten sinun kannattaa toimia nopeasti eli tältä istumalta.

Kenelle tämä ainutlaatuinen suomalaisten yrittäjien myyntikykyä mullistava seminaari on omiaan?

Tätä etäseminaaria ei ole tarkoituksella tehty kenelle tahansa. Se on tehty aivan tietyntyyppisiä ihmisiä varten.

Se on ihan onnen omiaan sinulle, jos...

  • Olet kypsä luovuttamaan vanhat tunkkaiset tavat myydä ja markkinoida ja ottamaan tilalle jotain paljon, PALJON paremmin toimivaa (ja totta puhuen helpompaa)
  • Olet rohkeasti ottamassa uusia askelia, kenties uutta uraa joka tarvitsee potkua uudenlaisesta tavasta tehdä myyntiä
  • Haluat vihdoin saada sydämesi äänen kuuluville ja levitettyä sitä tietoa, minkä jo osaat parhaiten (eikä tarvitse olla maailmantähti valmiiksi, vaan halu antaa itsestäsi)
  • Toimintasi lähtökohtana roihuaa palo auttaa ihmisiä saavuttamaan sen mitä he avullasi voivat saavuttaa - ikiomia tärkeitä tavoitteitaan
  • Olet halukas toimimaan pitkäjänteisesti kasvavan digibisneksesi eteen
  • Olet halukas sijoittamaan omaan kehittymiseesi, ja ymmärrät saavasi sijoituksen moninkertaisena takaisin!

Keitä varten tämä seminaari EI valitettavasti ole?

Tämä tilaisuus ei ole heitä varten, jotka…

  • Jahtaavat pelkästään rahaa eikä aidosti välitä ihmisistä ja heidän auttamisestaan (palvelemme mieluiten lämminhenkisiä ja sydämestään toimintaa tekeviä digiyrittäjiä ja sellaiseksi haluavia - jotka myös sillä upeasti tienaavat)
  • Eivät ole vielä valmiita sijoittamaan omaan osaamiseensa, koska eivät vielä tiedä, että menestyminen yrittäjänä vaatii pitkäjänteistä taitojen kehittämistä…
  • Eivät ole valmiita muuttamaan omaa toimintaansa, vaan haluavat toimia niin kuin ennenkin tai seuraamaan sokeasti miten muut tekevät (ei ne muutkaan yleensä niin hyvin toimi…)

…mutta sinähän et tähän joukkoon taida kuulua kun jo tätä luet, joten lue rauhassa eteenpäin :)

Tee nyt elämääsi mullistava minimaalinen askel ja tule kanssamme tutkimaan maailman helpointa tapaa myydä!

Oletko saanut jo tarpeeksesi siitä työläästä tavasta tehdä myyntiä ja markkinointia, ja alat olla kypsä ohjattuun muutokseen?

Sinun EI tarvitse mullistaa kaikkea mitä teet - itse asiassa ei varsinaisesti mitään - vaan saat kaiken rinnalle uuden tavan tuottaa myyntiä sillä mitä jo muutenkin teet, kuin sivuvaikutuksena!

Tarvitset vain riittävän rohkaisun lähteä tekemään “myynnitöntä myyntiä” joka ei rasita ketään vaan päin vastoin ilahduttaa. Tästähän olet haaveillut, olisiko se joskus totta?

Siksi tässä kovin erikoisessa maailmantilanteessa päätimme tehdä lääkkeeksi jotain ISOA!

Päätimme tuoda sinulle akuuttia apua tähän pandemian ja muiden omituisuuksien myllertämään maailmaan ja laskimme seminaarin hinnan suorastaan naurettavan alas. 

Kiitos kiinnostuksestasi! Myyntivallankumous-etäseminaari on päättynyt, mutta voit oppia nämä samat asiat (ja paljon muuta) Digiyliopistossa. Digiyliopisto on kaikenkattava huippuvalmennus tuottoisan oman digituotebisneksesi käynnistämiseen ja kasvattamiseen. Lue lisää:

Olisi ihana päästä auttamaan sinua oivaltamaan uusia, isoja myyntioppeja, niin kuin autoimme näitäkin seminaariin osallistuneita (jotka jakoivat omia oivalluksiaan somessa):

HUOM! Luvassa lisäksi ainutlaatuinen
“kuulet etuoikeutusti ensin” -paljastustilaisuus seminaarissa

Pidämme seminaarissa myös tärkeän, ytimekkään paljastustilaisuuden Digiyliopistoon liittyen. Olemme nimittäin kulisseissa laatineet todella huimia uudistuksia Digiyliopistoon vuodelle 2021 ja seminaarissa paljastamme ne ennen kaikkia muita teille kaikille seminaariin osallistuneille… saat “varaslähdön” uuden uljaamman vuoden 2021 suunnitteluun!

Tapaa valmentajasi, jotka leipovat sinusta helpomman myynnin mestaria tässä upeassa, lämminhenkisessä ja uutta tulevaisuuttasi aukovassa Myyntivallankumous -seminaarissa!

Pekka Mattila Verkkovalmennusyrittäjä sydämestä saakka

“Kaikki mikä tulee sydämestä sisältää synnyinpaikkansa lämmön ja värin.”
-Oliver Wendell Holmes

Pekka Mattila on kansainvälinen puhuja ja toinen Digiyliopiston päävalmentajista. Hänen tehtävänään on auttaa uuden ajan asiantuntijoita, vaikuttajia ja valotyöntekijöitä voimaantumaan ja elämään yltäkylläisyydessä, jotta he voisivat muuttaa maailmaa parempaan. Pekan opetuksia on kuvattu vaikuttaviksi, epätavanomaisiksi ja joskus täysin vastakkaisiksi siihen nähden mitä muut puhuvat.

Käännekohta Pekan elämässä tapahtui vuonna 2015, jolloin hän paloi loppuun. Se johti hänet syvään ja kivuliaaseen ihmisyyden tutkimiseen, josta hänelle avautui uusi, kaunis maailma. Maailma, jonka keskiössä on pelkän oman edun tavoittelun sijaan hyvyys, aito toisista välittäminen ja totuudellisuus.

Syventyneen ihmisyyden ymmärryksen seurauksena Pekka käynnisti suositun Alaston totuus -sarjan. Hän on myös kirjoittamassa esikoisteostaan totuuden löytämisestä Viisas Elämä -kustantamolle. Kirjansa avulla Pekka lähtee ajamaan totuudellista aikakautta, jossa ihmiset voivat olla omana itsenään ilman ylimääräisiä maskeja tai draamaisia näytelmiä.

Pekka on ollut myös tekemässä Suomen historian ensimmäistä yli puolen miljoonan euron verkkokurssilanseerausta yhdessä Petrin ja tiiminsä kanssa. Pekka on ollut perustamassa Campwire-verkkokoulutusalustan ja Digivallankumouksen lisäksi Digiyliopisto-huippuvalmennuksen, jossa hän auttaa Valon Joukkoja tuomalla heille inhimillisen otteen lisäksi huippuluokan osaamisensa menestyvien digibisnesten rakentamisesta.

Petri Hiissa -Strateginen verkkovalmennusyrittäjä ja renessanssimies

DI, verkkovalmennusyrittäjä Petri Hiissa on toinen Digiyliopiston päävalmentajista. Hänen sydämen tehtävänä on auttaa (tulevia) vaikuttajia nousemaan omaan voimaansa, jotta he voisivat olla luomassa parempaa maailmaa verkkovalmennusliiketoiminnan avulla.

Petrin mielestä häntä ehkäpä parhaiten kuvaava sana on renessanssimies, sillä hänen intohimonsa on jatkuva kasvaminen ja monipuolinen kehittyminen, joka puolestaan mahdollistaa uusien asioiden luomisen. Vahvojen bisnestaitojen kouluttamisen ohella hän pyrkii aina lisäämään kuulijan syvää ymmärrystä ihmisyydestä, auttaen näkemään “pintaa syvemmälle”.

Petri kouluttaa myös parempia ajattelustrategioita tietoisen elämän tueksi ja hänen suosituille verkkokursseille onkin osallistunut tuhansia henkilöitä. Hänen kirjansa “Täydellinen kirja – Vapaudu täydellisyyden tavoittelusta” (Otava / Hidasta elämää 2018) viesti itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta on myös vahvasti läsnä hänen opetuksissaan Digiyliopistossa.

Digiyliopiston lisäksi Petri on tuonut digituotebisneksiä vahvasti Suomeen myös Campwire-verkkokoulutusalustan ja Digivallankumous-sivuston kautta, jotka hän on perustanut yhdessä Pekan ja Henrin kanssa. Hänen vetämänsä Verkkokurssien verkkokurssi on selv ästi Suomen suosituin verkkokurssien tekemistä opettava koulutus.

Mitro Patrikainen -Markkinoinnin valmentaja ja moniottelija

Mitro on yksi Digivallankumouksen ja Digiyliopiston valmentajista. Hän haluaa auttaa valmentajia, vaikuttajia ja asiantuntijoita löytämään oman heimonsa, jota he haluavat auttaa omalla osaamisellaan. Mitron opetuksia on kuvattu käytännöllisiksi ja selkeiksi.

Mitro on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri - opintojensa aikana hän tutki erityisesti ihmisryhmien käyttäytymistä ja markkinoinnin psykologiaa. Yli puolet elämästään hän on ollut kiinnostunut erityisesti verkkokurssibisneksistä, asiakashankinnasta ja Internet-markkinoinnista.

Järjestämissään koulutuksissa Mitro mm. tuo opetusta ns. konkreettiselle tasolle, ja laatii selkeitä toimintasuunnitelmia, mallipohjia ja kaavoja oppilaiden oppimista nopeuttamaan.

Mietitkö vielä, että mahdatko oikeasti tarvita näitä Näkymättömän myynnin taitoja, joita Myyntivallankumous tarjoaa helpoimmassa muodossa ikinä? Tee tämä testi!

Kenties vielä mietit onko myyntituloksissa parantamisen varaa… riittäisikö tämä nykyinenkin?

Se selviää, kun katsot läpi tämän listan.

Jos huomaat vastaavasi yhteen tai useampaan kohtaan KYLLÄ, on iso todennäköisyys, että Näkymätön myynti ei ole sinulla vielä hallussa ja saisit seminaarista todennäköisesti todella paljon apua.

  • Turhauttaako etenemisesi hitaus useinkin? Ahdistaako yrittäminen toisinaan, ja mietit olisiko jokin helpompi tapa ansaita elantoa?
  • Tuntuuko, että joudut olemaan AINA TÖISSÄ eikä asiat siltikään edisty likimainkaan haluamallasi tahdilla?
  • Kaipaatko toisinaan palkkatyön tasaista tuloa ja turvaa tulevasta? Kenties joskus murehdit yrityksesi raha-asioista, eikä uni meinaa tulla vielä aamuyölläkään?
  • Oletko tehnyt ilmaista materiaalia ilman näkyviä tuloksia - artikkeleita, blogipostauksia, videoita tai vaikkapa somesoturointia eikä myyntipiikkiä näy?
  • Oletko tehnyt ilmaista materiaalia ilman suunnitelmaa - et ole vielä strategisesti miettinyt miten kuljetat asiakastasi materiaalisi avulla vääjäämättömäsi kohti ostoa?
  • Markkinointi ja myynti tuntuvat oikeasti vastenmieliseltä "pakkopullalta ja tyrkyttämiseltä" eivätkä ne ole vaan "sinun juttusi”? - Eikö tosiaan voisi vaan keskittyä siihen omaan juttuun?
  • Jos jokin ei markkinoinnissasi toimi, mietit heti mitä tilalle? Kenties rekisteröidyt jälleen uuteen sosiaalisen median palveluun tai lisäät blogaustahtia? Mutta "mistä lähtien lisää on ollut ratkaisu siihen, että on jo valmiiksi liikaa?"
  • Toiveajattelet, että "kyllä tämä tästä kohta helpottaa”, vaikka mitään muutosta parempaan ei ole tapahtunut pitkään aikaan?
  • Sinulla ei ole hallinnan tunnetta, etkä pysty näkemään kovinkaan pitkälle eteenpäin… kaikesta tulee helposti yhtä sotkua ja ajaudut oman yrityksesi orjaksi…

Jos löysit itsesi edes muutamasta kohdasta… älä kuitenkaan masennu, vaan lähde rohkeasti mukaan - YKSI päivä kanssamme voi muuttaa koko liiketoimintasi kohtalon!

Kokemuksen suomalla syvällä kurkkuäänellä voimme kertoa, että mikään ei ole tärkeämpää kuin kyky viestiä strategisesti. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sellaisten viestien tekemistä, että ne aiheuttavat joka kerta myyntipiikin liiketoimintasi hyväksi.

Mikään yritys ei nimittäin tietenkään pysty toimimaan ilman, että se saa myyntiä aikaan - tavalla tai toisella - miksi ei sitten sillä helpommalla tavalla?!

Niin yksinkertaista se on… pian sinullekin!

Tässä vielä vastauksia yleisimpiin kysymyksiin, joita mielessäsi voi vielä piileskellä pinnan alla…


Minulla ei ole vielä toimivaa yritystä tai tuotetta. Voiko näkymätön myynti auttaa minua vielä tässä tilanteessa?

Kyllä voi!

Kun opit myymään oikein - helpolla ja luontevalla tavalla - se taito säilyy sinulla vaikka koko loppuelämäsi, ja voit käyttää sitä yhä uusiin ja uusiin tilanteisiin.

Kun sinulla on tämä taito, et joudu koskaan miettimään toimeentuloasi, koska osaat myydä joko omia tuotteitasi, muiden tuotteita, tai ideoita… mitä tahansa! Tehdä juuri haluamasi kaltaisen uran.

Ja tämä myyntitaito on aivan välttämätön, jos haluat myydä tulevia tuotteitasi tai palveluitasi. Ja oppimasi menetelmät tulevat varmasti nopeuttamaan yrityksesi kasvattamista nollista isoihin myyntituloksiin, kunhan vain otat ne menetelmät käyttöösi.

Olen tehnyt myyntiä jo pitkään. Tulenko oppimaan tässä mitään varsinaisesti uutta?

Luulemme, että varmasti opit uutta, jos et ole vielä pystynyt tekemään satojen tuhansien eurojen valmennustuote- ja verkkokurssilanseerauksia.

Miten tämä eroaa muista saatavilla olevista myyntikoulutuksista?

Olemme saaneet tuloksia aikaiseksi, joita Suomessa ei ole ennen nähty. Teemme siis asioita eri tavalla. Jos haluat oppia niitä, tämä on sinulle.

Pystyykö näillä menetelmillä myymään tuotteita? Entä palveluja? Verkkokursseja? E-kirjoja? B2B-palveluita? Verkkokauppani tuotteita?

Tällä menetelmällä pystyy myymään tuotteita, palveluita, verkkokursseja, e-kirjoja, B2B-palveluita. Tätä pystyy hyödyntämään myös verkkokaupan tuotteiden myynnissä.

Tällä on myyty myös fyysisiä valmennustuotteita, kuten asiakkaamme Petri Selkee Facebook-kommentissaan sanoi:

En todellakaan halua tyrkyttää tuotteitani ihmisille. Voiko tämä seminaari auttaa minua tekemään myyntiä siitä huolimatta?

Todellakin voi!

Seminaarissa opit sitä harvinaista Näkymätöntä myyntiä, joka on tyrkyttävän myynnin vastakohta. Siinä ei ole kyse omien tuotteiden tai palveluiden puskemisesta ihmisille, vaan ihmisten auttamisesta opettamalla heille uusia, hyödyllisiä asioita, samalla kasvattaen heidän ostohaluaan juuri sinun tuotteitasi kohtaan.

NAPPAAN MYYNTIVALLANKUMOUS-SEMINAARIN TALLENTEEN ITSELLENI NYT JA ALOITAN UUDEN AIKAKAUDEN HELPOMMAN MYYNNIN JA YLTÄKYLLÄISEN ELÄMÄN TIELLÄ!

Kiitos kiinnostuksestasi! Myyntivallankumous-etäseminaari on päättynyt, mutta voit oppia nämä samat asiat (ja paljon muuta) Digiyliopistossa. Digiyliopisto on kaikenkattava huippuvalmennus tuottoisan oman digituotebisneksesi käynnistämiseen ja kasvattamiseen. Lue lisää:

© 2020 Digivallankumous   |   Tietosuojaseloste