Videoinnista uusi kansalaistaito?

Videoinnista uusi kansalaistaito?

Syksyisin punakeltaiset “Älä aja päälle” -kyltit ilmestyvät Suomessa teiden pientareille kun pienet koululaiset vaeltavat kouluihinsa. Tänä syksynä noin 60.000 ekaluokkalaista aloitti koulutiensä, jonka aikana he oppivat monia tärkeitä taitoja kuten lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan.

Mutta oppivatko koululaiset yhdelläkään luokka-asteella erästä nykypäivän tärkeimmistä taidoista, nimittäin videoiden tekemistä? Esiintymistä kameralle. Itsensä ja asiansa esittelemisestä luontevasti, rennosti ja vaikuttavasti. Se on nimittäin ihan oma taiteenlajinsa ja sen lajin taitajilla on tämän päivän maailmassa valtava etulyöntiasema. Olen itse asiassa sitä mieltä, että nettivideoiden tekemisen tulisi nykypäivänä olla kansalaistaito siinä missä sähköpostin käyttämisenkin.

Videoiden katsomisesta netissä on tullut viime vuosina arkipäivää. Nettiyhteydet ovat nopeutuneet ja yhä useamman taskusta löytyy multimediatietokone, jolla voi soittaa myös puheluja. Samalla vehkeellä voi kuvata yhden napin painalluksella myös laadukkaita videoita. Teknologia videoiden tekemiseen on Suomessa lähes jokaisen ulottuvilla. Jollei itsellä, niin kaverilta lainaamalla. Ovatko teknologiset mahdollisuudet jopa liian lähellä meitä, että ymmärtäisimme todella niiden voiman ja mahdollisuudet? Jokainen asiantuntija voisi nimittäin saada videoista valtavasti hyötyä omalle liiketoiminnalleen. Nettivideoiden avulla voi muuttaa maailmaa.

Videoita on helppo jakaa sosiaalisessa mediassa ja siksi ne ovatkin huipputehokkaita viestin levittäjiä. Lyhyt yhdestä kahteen minuuttia kestävä video on loistava tapa kommunikoida netin informaatiotulvassa, jossa ihmisten huomiokyky tuntuu olevan päivä päivältä rajoittuneempi. Olipa nykyään projekti melkein mikä tahansa, niin sille rakennetaan nettipresenssi ja markkinointivideo on yhä olennaisempi osa mitä tahansa nettipresenssiä.

Netissä on videoille lukemattomia jakelukanavia.  Kuukausittain yli miljardi ihmistä vierailee Youtubessa katsomassa yli kuusi miljardia tuntia videota. Videoiden katsominen netissä kasvaa jatkuvasti ja tänä vuonna Youtube-videoiden katsojamäärät ovat lisääntyneet 50% edellisestä vuodesta. Tiesitkö, että Youtube on maailman toiseksi suurin hakukone ja myös LinkedIn-profiileihin voi nykyään upottaa videoita? Omat kotisivusi ovat toki usein ensimmäinen luonteva jakelukanava videollesi.

Oman esittelyvideon kautta tulet netissä näkyväksi uniikkina henkilönä. Videon avulla voit kertoa maailmalle tarinasi ja luoda aivan erilaisen tunneyhteyden seuraajiisi kuin kirjoitetulla tekstillä ja kuvilla. Ihmiset haluavat kuulla innostuksen äänestäsi ja nähdä loisteen silmistäsi! Mielestäni jokaisella asiantuntijalla, joka on esillä netissä, tulisi olla itsestään oma esittelyvideo. Mielestäni myös jokaisen asiantuntijan tulisi olla esillä netissä. Video on voimakas brändäyksen työkalu ja se tuo sinut ja tuotteesi heti lähemmäksi asiakasta.

Mielenkiintoiset videot myös lisäävät nettisivuston vierailuaikaa. Mitä pidempään vierailijat viihtyvät sivustollasi, sitä paremmin he ymmärtävät mitä olet heille tarjoamassa ja se puolestaan nostaa todennäköisyyksiä vierailijan konvertoimiseksi asiakkaaksi. Myös hakukoneoptimoinnin näkökulmasta pidentyneet vierailuajat auttavat sivustoasi näkymään paremmin netissä.

Mielikuvat myyvät ja video on supertehokas tapa mielikuvien luomiseen. Kuvallista informaatiota sisältävällä videolla on suorempi pääsy aivoihin kuin tekstillä. Tekstiä luettaessa aivot joutuvat luomaan sanoista mielikuvat kun taas videota katsottaessa aivot voivat prosessoida nähdyt kuvat sellaisenaan. Videon avulla aivot voivat käsitellä tietoa nopeammin ja enemmän. Toiset ihmiset oppivat parhaiten näköaistin avulla ja toiset kuuloaistin avulla. Videolla voidaan tukea kumpaakin oppimistyyliä.

Tohtori James McQuivey Forrester Research -tutkimusyhtiöstä kertoi tutkimuksessaan, että yksi minuutti videota voi vastata 1.8 miljoonaa kirjoitettua sanaa.

Videon keinoin katsojan kokemusta voi hallita netissä paremmin kuin millään mulla tavalla. Voit päättää missä järjestyksessä ja tahdissa asiat videollasi etenevät ja voit myös korostaa haluamasi asioita monin eri tavoin. Voit vaikuttaa katsojan kokemaan tunnelmaan mm. äänen käytön, kuvakulmien, valaisun, taustamusiikin ja videon taustan valinnan avulla.

Videoissa piilee hurjat ansaintamahdollisuudet

Jos haluat lisää vapautta ja ansaintamahdollisuuksia liiketoimintaasi, niin videopohjaiset verkkokurssit ovat paras tietämämme ansaita omalla osaamisellasi. Jos huomaat opettavasi asiakkaillesi samoja asioita kerrasta toiseen, niin on aika purkittaa osaamisesi videolle ja tuotteistaa viestisi verkkokurssiksi.

Niin minäkin tein ja tuloksena syntyi Nettikurssien ABC -verkkokurssi, joka kertoo sinulle lyhyiden videoiden avulla mm. kuinka tie lifestyle-yrittäjyyteen käy luontevasti verkkokurssien kautta!

Nettikurssien ABC

►►► Rekisteröidy tästä nyt maksutta Nettikurssien ABC -verkkokurssille. Saat kurssin käyttöösi heti!

Petri Hiissa

Olen internet-liiketoimintavalmentaja ja autan asiantuntijoita rakentamaan menestyvää liiketoimintaa verkossa. Nettikurssit, verkkovideot ja skaalautuvat liiketoimintamallit ovat erityisen lähellä sydäntäni. Jos koet, että voin auttaa sinua, niin lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen petri@digivallankumous.fi

Kommentoi artikkelia